Kissanristiäisiä ja hyvää karmaa

Viime viikolla Mikko ja Julia halusivat monena päivänä käydä makuuhuoneessa tutkimassa, että mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu ja ketä siellä asuu. Päästinkin ne ihan rauhallisin mielin sinne haistelemaan paikkoja, kun molemmat kerran ovat jo osoittaneet osaavansa käyttäytyä. Ja kun kohtaamiset pentujen kanssa olivat niin sopuisia, ja emokin reagoi vieraisiin kissoihin vain ystävällisellä uteliaisuudella, niin päätin, että saa loppua tämä eristäminen. Perjantaina aukesi ovi vapaalle liikenteelle, eikä mennyt kauaa kun kaikki yhdeksän kissaa leikkivät ja hengailivat vain makuuhuoneen puolella. Sade tietysti hermostui taas kauheasti niistä hirvittävän pelottavista kissanpennuista, ja Venlakin vähän Julian esimerkkiä seuraten yritti siinä näytiksi ärhennellä, mutta ihmeellisen sopuisasti sujui kaikki. Eniten ihmettelin sitä emokissaa, kun se mulle on niin vihamielinen, mutta kaikille kissoille vaan kurnutteli iloisesti. Ja Mikko ei taas epäröinyt hetkeäkään, vaan paineli reippaasti haistelemaan uusia kämppiksiään.

 

 

Uskomattoman vapauttava fiilis saada koko kämppä käyttöön, ei tunnu se kissamääräkään niin suurelta, kun ne on levittäytyneet tasaisesti ympäriinsä :) Mutta nyt kun ne on kaikki sekaisin ja joka paikassa päällään, niin tuntui välttämättömältä antaa kaikille nimi, jotta pysyy jotenkin tilanteen tasalla. Emokissa on nimeltään Tiina, eli minun kaimani. Aattelin, että jos on noin omituinen tyyppi niin täytyyhän se Tiina olla :D Pojista ruskearaitainen tupsukorva, alusta asti rohkeampi tapaus on Pyry, ja harmaasta velipojasta tuli Oula. Nämä pennut kyllä varmasti nautti tästä laumojen yhdistämisestä kaikkein eniten, vaikka ensialkuun vähän jännittikin. Oula ei olisi ainakaan millään uskaltanut poistua makuuhuoneesta, mutta Pyry tutustui rohkeammin uusiin paikkoihin.

 

 

Nythän molemmat leikkivät jo muiden mukana pitkin olohuonetta, ja parina iltana Tiinakin on uskaltanut kivuta peräti keittiönpöydälle asti katselemaan ikkunasta puutarhaan. Suurimman osan ajasta se viettää edelleen joko sängyn alla, tuuletusikkunan välissä tai saunassa, mutta iltaisin se hiipii hiljaa olohuonetta kohti seuraamaan tilannetta. Jos kaikki nyt menee jatkossakin hienosti, niin pian se huomaa, että eihän tämä nyt niin kauhea paikka ollutkaan, on kavereita ja ruokaa ja kaikkea jännää tarjolla. Ja ehkä se myös huomaa, ettei mua tarvi pelätä. Oon nyt yrittänyt olla vaan kiinnittämättä siihen mitään huomiota, että josko se auttaisi sitä tutustumaan rohkeammin muihin kissoihin ja koko asuntoon.

Punaiset pojat edistyy nopsasti. Toista saa jo silitellä ja pitää sylissäkin ilman taistelua, mutta tämä valkosukkainen Tommi on vielä hieman epäileväinen monellakin tavalla. Se muistuttaa oikeestaan tosi paljon Mikkoa siinä, että antaa veljensä aina mennä edeltä ja tarkistaa, onko jotain vaaranpaikkoja olemassa ennen kuin seuraa sitten ujostellen perässä. Kyllä Tommikin kovasti tykkää leikkiä uusien kavereiden kanssa, mutta vähän sen pitää aina arastella, ennen kuin uskaltaa tarttua tuumasta toimeen. Kokonaan punainen velipoika Teemu onkin sitten justiin samanlainen rämäpää kuin Venla, ja se käy kyllä uljaana taistoon vähän isompiakin kavereita vastaan eikä pienestä kitise, vaikka tuntuu välillä, että pikkuista viedään vähän liiankin kovin ottein.

Julia on pienen alkuhämmingin jälkeen ottanut nämäkin orporessut hellään huomaansa, ja Mikko ja Venlakin pesivät ja hoitivat pienempiään viikonloppuna oikein esimerkillisesti. Myös Sade on jo hyväksynyt Tommin ja Teemun perheenjäsenikseen, mutta Pyryä ja Oulaa se vielä hätyyttelee sähisten kauemmas. Mä uskon kuitenkin vakaasti, että parin päivän päästä nekin on hyväksytty kokonaisvaltaisiksi jäseniksi meidän kissakollektiiviin. Tuntuu, että pitkästä aikaa on rauha maassa eikä mitään ylimääräistä säätämistä minkään tai kenenkään kanssa, kun kaikki on terveitä ja elelevät nyt rinta rinnan sovussa.

 

 

 

 

Tämän positiivisten käänteiden viikonlopun kruunasi eilen vielä se, että Venla sai oman rakkaan kodin, ja pääsi muuttamaan uuden kissakaverinsa seuraksi saman tien. Terveiset vaan sinne Venlan kotiin ja toivotaan nyt kovasti, että toinen kissa hyväksyy Venlan kaverikseen! Mikko ei tahdo oikein ymmärtää, että mihin se sisko katosi, mutta onneksi on monta kaveria vielä jäljellä. Ja Julialla ainakin on nyt yksi lapsi vähemmän hoidettavana :)