Joulua ja uutta vuotta kaikille!

Parasta sijaiskotina toimimisessa on ehdottomasti ne hetket, kun arka kissa yhtäkkiä hoksaa, että ei tarvitsekaan pelätä, antaa koskea ja uskaltautuu liikkumaan kotona vapautuneesti. Toinen huippuhetki on se, kun saa kuulla uudesta pysyvästä kodista hyviä uutisia - että kissa tosiaan on ollut valmis omaan kotiin, on sopeutunut ihmeellisen nopeasti ja sekä uudet omistajat että kissa vaikuttavat onnellisilta. Julian kohdalla vähän huolestutti, että miten se taas ottaa tämän muutoksen, mutta huoli oli todellakin turhaa. Uudesta kodista tulleet kuvat ja kertomukset todistavat, että jo viikon jälkeen Julia on todellakin kuin kotonaan. Jos hän uskaltaa maata keskellä lattiaa selällään, niin sen parempaa viihtymis- ja rentousmittaria ei oikein olekaan! :)

Tämä blogi on jäämässä tauolle. Olen päättänyt pyöräyttää omaa elämääni vähän päälaelleen, ja lähden viikon päästä Itävaltaan töihin, laskettelemaan, oppimaan kieltä, näkemään jotain uutta ja kokemaan sitä elämää vähän sisältäpäin. Niinpä sijaiskotikissajuttuja ei nyt muutamaan kuukauteen ole tarjolla. Tarina jatkuu kuitenkin toisessa blogissani - ensin sieltä Alpeilta käsin, ja huhtikuussa toivottavasti myös jälleen eläinsuojeluasioiden parissa, jos suunniteltu vapaaehtoistyöreissu Romaniaan toteutuu. Toukokuussa palaan sitten maisemiin, valmiina ottamaan vastaan tulevan kesän orpoja kissalapsia sijaiskotiin! (Vai tapahtuisiko tällä välin sellainen yllätys, että ensi kesänä yksikään kissavauva ei joutuisi syntymään kylmän maailman armoille luontoon?!?)

Pientä siirtelyä on nyt siis meneillään, kun Sade, Tiina, Pyry ja Oula joutuvat muuttamaan uusiin sijaiskoteihin. Oikeastaan aika hyvään rakoon tulee tämä, kun meillä on vallinnut jonkinlainen hajaannuksen aika sen jälkeen kun Julia lähti. Vähän semmonen "Kuningatar on kuollut" -tyyppinen sekasorto, että kukaan ei oo oikein tienny mitä tehdä eikä kukaan ainakaan ole osannut ottaa Julian paikkaa mun tyynyn vieressä, raapimispuun päällä tai tiskipöydällä...puhumattakaan siitä henkisestä johtajuudesta. Että ehkä tekee kaikille hyvääkin päästä uuteen paikkaan ja vähän purkaa tätä porukkaa. Samaan osoitteeseen nämä kaikki ei mahdu, mutta siitä pidin kiinni, että Sade saa lähteä Pyryn kanssa, koska Sade on niin rassukka ja sillä on ollu niin vaikeeta tämä ihmisten kanssa eläminen, että on nyt sitten ainakin vähän reippaampi tuttu kissa mukana. 

Oula jo eilen lähti nuoren Malla-tytön kaveriksi. Malla on myös Ssesy:n löytökissa tältä vuodelta. Pyry ja Sade saavat paikan ihan uudesta sijaiskodista, jossa on paljon muitakin eläimiä ja myös kouluikäisiä lapsia - ja eristysmahdollisuus, jos käy liian jännittäväksi :) Tekee varmasti tosi hyvää molemmille nähdä enemmän elämää ympärillään kuin mitä mä olen voinu heille tarjota. Tiinallekin on jotain kaavailuja jo meneillään, mutta ihan ei ole vielä varmaa se homma. Tiinahan on siis tosi sopeutuvainen ja erittäin ystävällinen muille kissoille, mutta pieni ja hentoinen ja tietenkin ihmisarka. Sosiaalisten kissojen esimerkki olis hänelle se paras juttu :) Pakko kyllä mainostaa vielä, kun siis Oula lähti eilen illalla, niin Pyry otti sen jotenkin sillä lailla, että nyt aamulla se ihan tuli viereen istumaan ja antoi silittää pitkän tovin oikein kunnolla! Noin rohkea se ei ole vielä ollutkaan, mutta kai se sitten jotain lohtua tuli multa hakemaan, kun veli on kadonnut. Että näin ne kuviomuutokset aina jotenkin muuttaa kissojen suhtautumista ihmisiinkin!

Kiitos oikein kovasti kaikille lukijoille tästä vuodesta ja oikein hyvää joulua sekä riemullista tulevaa vuotta 2014! Toivottavasti palaatte sitten kesän tullen jälleen lukemaan näitä tarinoita tänne sijaiskotiblogin pariin :)

HYVÄÄ JOULUA toivottaa Tiina!

Aikainen joululahja

Blogi on jäänyt pariksi viikoksi ihan vaille huomiota, kun olemme viettäneet laatuaikaa yhdessä erään kissaneidon kanssa. Hän muutti meille kuluvan vuoden tammikuussa, eli melkoisen pitkä yhteinen taival meillä on takana. Erittäin vaikean alun jälkeen meidän väliset suhteet muuttui aika ainutlaatuisiksi, kun tämä kissa sai itseluottamusta, kohosi henkisesti muiden kissojen yläpuolelle ja alkoi pitää mua jotenkin vertaisenaan. Sen katseesta paistoi sellainen "sinä, minä ja nuo nelijalkaiset maalaistollot" -tyyppinen jaottelu, mikä ensinnäkin oli hyvin huvittavaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna myös tosi iso kunnianosoitus mua kohtaan tältä suurelta persoonalta. Kyseessähän on tietenkin Julia, meidän sijaiskodin henkinen johtaja, matriarkka ja kaikkien orpojen lasten rakastettu hoitotäti!

Julia on ollut kotia etsivien joukossa muistaakseni jostain alkusyksystä lähtien. Vaikka monet on varmaan ihastuneet hänen hurmaavaan ulkonäköönsä, niin omaa ihmistä ei vaan ole tahtonut Julialle löytyä. Esittelytekstiin kirjoitin rehellisesti, että kyseessä on omanlaisensa persoona, joka ei ehkä lämpene omistajalleen koskaan - tai sitten lämpenee, riippuu mielialasta :) Mikään ihana rapsuteltava sylikissa Julia ei ainakaan tässä elämänvaiheessaan ole. Kaikki toki voi muuttua hyvinkin pian. Kirjahyllyn päällä lymyilevä pikku-mytty on muuttunut vuoden sisällä juurikin ensin sylikissaksi, sitten lastenhoitajaksi, sitten omaa rauhaa kaipaavaksi eläkeläisrouvaksi. Näiden kuvienkin perusteella on helppo huomata, että se nauttii nyt tosi paljon siitä, ettei pentuja vipellä ympäri tupaa, vaan hän voi ottaa rennosti vaikkahan ihan keskellä lattiaa.

Lokakuun lopulla aloin vakavasti miettimään sitä vaihtoehtoa, että ottaisinkin Julian itselleni. Mitä enemmän asiaa ajattelin, niin sitä vakuuttuneempi olin siitä, ettei Julialle voi löytyä sopivaa kotia, sellaista jossa sekä ihmiset että Julia voisivat olla tyytyväisiä toisiinsa ja ymmärtäisivät toisiaan. Eräänä sunnuntai-iltana sitten päätin, että joo, huomenaamulla ilmoitan yhdistykselle, että Julia voi jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi. Ja juuri samaan aikaan, niinku ihan kohtalon johdatuksesta Joukolta tuli viesti, että Juliaa kyseltiin Helsingistä asti ja että kuulostaa tosi hyvältä! No, löin tietenkin omat suunnitelmani jäihin, ja kun seuraavalla viikolla uuden omistajaehdokkaan kanssa soiteltiin ja puhuttiin pitkään, niin ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö nyt olisi löytynyt juuri se paikka, mihin Julia on tarkoitettu.

Juliasta on tullu mulle todella rakas tyttö, mutta niin kuin olen jo aiemminkin kirjoittanut, niin oman luopumisen tuskan tilalle tulee näissä hommissa aina se kissan etu. Julia on tehny tosi ison työn hoitamalla ensin Mikon ja Venlan vauvoista maailmalle, sitten Tommin ja Teemun ja vielä Rikuakin se jaksoi vähän hoitaa, vaikka siinä vaiheessa olikin jo saanut imetyshommista tarpeekseen. Samoin Tiinan porukan kanssa Julia on ollut käänteentekevänä linkkinä, kun on näyttänyt varsinkin Tiinalle, että hei katso - mä voin olla ton ihmis-Tiinan kaveri ja samaan aikaan mä oon myös sun kaveri, että ei tässä mitään! Kaikesta näkee, että Julia itsekin osais jo arvostaa sitä, että pääsee tästä kommuunista omilleen :) 

 

Ja eilen tämä upea olento sitten lähti automatkalle kohti Helsinkiä ihanan pariskunnan ja Viiru-herran luokse. Matka oli mennyt hyvin, ja vaikka tutustuminen uuteen kotiin oli luonnollisesti jälleen alkanut saunasta käsin ja vaikka Viiru-parka oli saanut sähinää osakseen, niin rennosti Julia kuitenkin suhtautuu uusiin ihmisiinsä. Vähän pelkäsin, että se rassukka joutuu taas elämään kuukausikaupalla ahdistuneena jossain kahvinkeittimen takana tai hyllyn päällä  - mutta hetkinen! Eihän Julia ole enää mikään rassukka!! Hän on kuningatar ja tietää sen myös itse! Tsemppiä vain Viirulle Helsinkiin, sait Juliasta hienon daamin, kyllä hän pian suopuu sinullekin! :) Ja kiitos vielä kodintarjoajille, tämä on joulun paras lahja niin minulle kuin Juliallekin <3