perjantai 25. heinäkuuta 2014

Suurperheen arkea

Arki meidän 9 kissan ja yhden ihmisen taloudessa on alkanut rullaamaan melko sujuvasti. Pennut on löytäneet jonkinlaisen normaalin elämänrytmin, ja minä oon tehny radikaalin päätöksen sulkea makuuhuoneen ovi yöksi, kun ei siitä nukkumisesta oo tullu mitään, kun 8 lasta rymyää sängyn päällä pitkin yötä :) Tiltu imettää kaikkia pentuja sekaisin, eikä noi pikkuiset varmasti enää edes tiedä, että eivät ole varsinaisesti samasta perheestä. Kaikki on ihan yhtä rakkaita toisilleen. 

Tiltu kasvattaa laumaa keskustelevalla metodilla. Se juttelee jatkuvasti kurnuttamalla ja pitää huolen, että kaikki on koko ajan tallella. Välillä tuntuu, että ymmärrän hyvinkin mitä se sanoo, mutta joskus ei vaan ymmärrys riitä - se kun sanoo jotain i-h-a-n koko ajan, katsoo tarkasti silmiin ja maukuu.. Jostain syystä uuni on kiinnostanu Tiltua jo pitemmän aikaa. Se on käynyt kurkkimassa luukusta, että näkyiskö siellä mitään ja raapinut niitä uunin pieliä niin, että aattelin antaa sen tutustua asiaan tarkemmin. Ja se kun tuli nähtyä että ei se nyt sen ihmeellisempi ole sisäpuoleltakaan, niin ei ole enää sekään asia vaivannut mieltä  :)



Tiistaina huomasin jo aamusta, että Jussilla ei oo kaikki ihan kunnossa. Se ei saanut käytyä pissalla, istui vaan laatikolla ja katteli hartaasti seinille, mutta mitään ei tullu. Yritti se kyykkiä sängyn päälläkin, mutta luovutti ja nuokkui sitten masentuneena nurkassa yksikseen. Jouduin soittamaan kaikki eläinlääkärit läpi, osaan kaksikin kertaa, mutta kaikilla oli niin täyttä, että ei mihinkään olisi päässy. Lopulta meidät suostuttiin ottamaan vastaan Animagissa. Jussilla todettiin tulehdus virtsarakossa, ja se tyhjättiin nukutuksessa ja annettiin kipulääke ja antibiootit, ja kun poika kotona paria tuntia myöhemmin heräsi, niin ei vaivasta ollu enää tietoakaan. Jäädään nyt toivomaan, että se tulehdus ei uusi. Lääkäri ei ollu koskaan näin pienellä pennulla vastaavaa tulehdusta nähny ja olikin sitä mieltä, että jos se alkaa uusiutumaan, niin se viittaisi jonkinlaiseen rakenteelliseen vikaan Jussin virtsateissä... Mutta seuraillaan nyt ja toivotaan, että tämä oli ainutkertainen tapaus. Hyvin se siitä ainakin parani ja aivan huippunopeasti!

Ruokaa kuluu aivan mahdottomia määriä. Oon nyt yrittäny totuttaa näitä kuivamuonallekin, ku ne ei oo aiemmin oikein edes ymmärtäny raksujen päälle ollenkaan. Toistaiseksi vain Elsa, Kyösti ja Taisto on osoittanu sellasta normaalia kiinnostusta niiden syömiseen, mutta kyllä kaikki toki nälkäänsä on niitä ymmärtäneet pupertaa. Tuo ruokailu on muutenki melkonen tapaus, etenkin aamulla ku kaikilla on muka aivan hirmuisen kova nälkä. Ne ei millään malttaisi odottaa, että saan yheksän hengen eväät lautasille ja se vikinä ja itku on ihan älytöntä. Ja kun yks huutaa, niin kohta huutaa kaikki. Sitten ku kaikki saa ruuan naamansa eteen, niin onhan se aika huvittava näky :)

Pikku-Lassi on viime päivinä taas vähän taantunu sen syömisensä kanssa. Se ei siis enää imeskele ruokaa, mutta joko se haluaa nukahtaa siihen lautasen ääreen tai sitten se ei vaan voi sille mitään. Melkein joka kerta kuitenkin saa huikkia sille, että herätys Lassi, meetkö vaikka sänkyyn nukkumaan.. Kaikki muut kun on lopettanu syömisen jo aikoja sitten, ja yks vaan nuokkuu sielä naama lautasella - lihanpala kielen päällä :)


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Elsa ja 7 veljestä

Niin tässä vaan kävi, että 5 orpoa vauvaa nelihenkisen kissaperheen lisäksi oli sijaisäidille sen verran iso potti, että blogia ei vaan kerta kaikkiaan ole onnistunu päivittämään yli kahteen viikkoon! Pahoitteluni heti kärkeen siitä. Kerrottavaa kyllä olisi ollut paljonkin.

Ne 5 oli heti alkuun reilut 2 viikkoa eristyksessä makuuhuoneessa, ensin silmätulehdusten takia ja myöhemmin yleisen epähygieenisyyden vuoksi. Tiltua päästin niitä katsastamaan melko useinkin, hän niitä pesi ja oli ystävällinen, mutta halusi kuitenkin aina päästä hyvinkin pikaisesti omien pentujensa pariin olohuoneen puolelle. Varsinaista hoitoapua en siis Tiltulta saanut. 

Vauva kylpee

Tuttipulloruokinta oli tosi uuvuttavaa, kun parhaimmillaankin pystyin syöttämään vain kolmea kerralla, kun samalla kaksi jäljelle jäävää itki jalkojen juuressa, ja kun kaikki 5 oli lopulta ruokittu niin alkoi sieltä alkupäästä jo porukalla olemaan uudestaan nälkä. Siksi pakkosiirsin pentuja jo tosi aikasessa vaiheessa kissanruuan pariin. Siitä melko luonnollisesti seurasi hyvin pian ongelmia, kun ei pienet mahat kestäneetkään penturuokaa. Ensin ajattelin, että mahat meni sekaisin matokuurista, mutta kyllä se taisi olla sittenkin ruoka, mikä ne sekoitti - sen verran pitkään ne oli löysällä koko porukka. Tämä taas ei ehkä muuten olisi ollu niin vakavaa, mutta kun ne pienet huojuvilla jaloillaan koittivat urhoollisesti käydä laatikolla asioillaan, ni aina siellä joku kaatui johonki peittämättömään vellikasaan tai muuten ei tienny mihin astuu - tai istuu. Ja joka välissä sai olla pesemässä. Ja kun sitä kuivunutta ruokaakin oli heikosti menneiden syömisharjoitusten jäljiltä pitkin naamaa ja rinnuksia... Voi hyvää päivää, oli kyllä sottaista porukkaa, ja minä tunsin itteni ihan kauheeksi äidiksi, kun en saanu sitä hommaa toimimaan! Ja kun sitten vihdoin mahat parani, niin alkoi hillitön oksentelu! :( Painot tippui kaikilla ja olin jo aivan hätää kärsimäs, mutta sitä ei sitten kestäny ku pari päivää, että mikä lie paikallinen ruuansulatushäiriö... Mutta että vastoinkäymisiä on riittäny näiden kanssa.

Lopulta reilu viikko sitten asiat alkoi olemaan vihdoin reilassa ja syöminenki oli muuttunu siistimmäksi (kukaan ei enää esim. mennyt makaamaan ruuan päälle). Sain omalta äidiltäni kylvetysapua, ja pistettiin koko kvintetti yksitellen paljuun, pestiin yltä ja päältä. Kukaan ei pistäny hanttiin, ihan nätisti istuivat, ja jälkikäteen niistä oikein huomasi, että tykkäsivät lopputuloksesta. Vihdoinkin ihan niin puhtaina kuin jos oma emo olisi oikein pessyt ja puunannut :) Ja kun turkit oli saatu kuivaksi niin avattiin makuuhuoneen ovi ja kaikki 5 pääsivät tutustumaan uusiin perheenjäseniinsä. 

Ensimmäiset pari päivää meni pienten alkukähinöiden siivittämänä. Elsa ja Sulo ei yhtään tykänneet näistä hoipertelevista pikkuotuksista, mutta Ville suhtautui todella ystävällisesti. Tiltua hämmensi valtaisa lapsimäärä, mutta pikku hiljaa enemmän ja enemmän se alkoi hoitaa pikkuisia. Nyt viikkoa myöhemmin kaikki ovat yhtä suurta perhettä, Tiltu-emo ja Elsa & seitsemän veljestä. Kyllä, ne 5 tosiaan ovat kaikki poikia :)

Pienimmät, valkokirjavat pojat on nimeltään Lassi ja Jussi. Lassi (vasemmalla) on kaikista pikkuruisin, tai semmosta lyhyttä ja leviää mallia enemmänkin :) Rassukka kärsii tästä äidittömyydestä kaikkein eniten ja yrittää kaiken aikaa lohduttaa itteään syömällä. Lassilla oli tosi vaikeeta se syömisen opettelu, kun hän vaan tykkäs imeskellä kieli tötteröllä kaikkia mahdollisia lihanpaloja, ja siihen lautaselle se monesti nukahti sitten ja naama oli ihan soosissa. Nyt se on jo reipastunu, mutta kaipaa kyllä paljon mun läheisyyttä. Jussi taas on ollu oma-aloitteisesti vonkaamassa Tiltun maitojonoon, ja sinnikkään yrittämisen ansiosta Tiltu on nyt avannu baarinsa tälle koko viisikolle :) Edestäpäin nämä näyttää aika samalta, paitsi Lassilla on selkeempi tuo lakki päässä ja pystymmät silmät. Selästä sitten huomaa, että Jussi on muuten kokonaan valkoinen, mustia lehmänlaikkuja vaan on siellä täällä. Lassilla koko selkä on mustankirjava.

Isoimmat pojat on nimeltään Taisto ja Kyösti. He on keskenään ihan samannäköiset, Taisto vaan on musta ja Kyösti savunharmaa, ja Kyösti on pikkusen suurempi. Molemmat on rauhallisia ja kilttejä poikia, mutta niin nämä kyllä kaikki on, eipä voi valittaa :) Taisto ehkä enemmän on omissa oloissaan, tutkii ja ihmettelee, kun taas Kyösti tykkää painia isompienkin sisarpuolien kanssa ja pärjää jo ihan hyvin vaikka onkin paljon pienempi kuin Elsa, Sulo ja Ville.


Sitten on vielä Risto, suurisilmäinen savunharmaa kullannuppu. Risto osaa vaatia äänekkäästi ruokaa, kun kuppi on tyhjä ja se haastaa myös veljiään railakkaisiin juoksukilpailuihin ja painimatseihin. Meno ilman Ristoa olisi kyllä selkeesti rauhallisempaa, mutta ihan Elsan elohopeameiningin tasolle ei vielä Ristokaan yllä, sen verran on pienet tassut, ettei vielä ihan kaikkialle ehdi. 

Suuri riemu mulle on kyllä ollu huomata tämä miten hienosti näillä tyypeillä natsaa keskenään. Tiltu on tosi ihana äitihahmo, ja kaikki lapset on niin reippaita ja sosiaalisia. Välillä sitä makaa kaikki 8 pentua samassa kasassa ja sitten taas mennään niin että hännät vaan viuhuu. Onhan täällä nyt taas vähän pikkusen liikaa jengiä, mutta äkkiä nämä taas kasvaa ja tulevat kotia etsiviin. Elsa, Sulo ja Villekin on jo kahden viikon päästä luovutusiässä! :O Tästä kuvasta näkee, että melkonen ero on 6- ja 10-viikkoisten pentujen välillä; Kyösti ja Elsa :)


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kesäylläri


Ketäs ne nämä oikein on?!? 


No nehän on meidän makuuhuoneen uudet asukkaat - Viime torstaina meille muuttaneet 3-viikkoiset orposisarukset! Tai no..."orvot" oli pentujen löytöhetkellä vähän huonosti osuva ilmaus, sillä kyllä näillä emo oli, mutta selkeesti liian villi kesytettäväksi. Parhaaksi katsottiin pelastaa pennut ja laittaa emolle loukku, josta se sitten viedään lääkäriin piikille. Kuulostaa kylmältä ja kauhealta, mutta silti ainoalta järkevältä eläinsuojeluratkaisulta. Viikko - pari lisää luonnon helmassa, ja emo olis opettanu tämän viisikon yhtä ihmispelkoiseksi ja villiintyneeksi kuin se itse oli, ja jos se taas olis jätetty sinne juoksemaan vapaasti, niin uusia pentueita olisi syntynyt tälle vuodelle vielä ainakin yhdet jos ei kahdet. Itselläni ei nyt ole tarkkaa tietoa, joko emo on saatu kiinni, mutta toivon todella, sydämeni pohjasta, että niin on käynyt.

Nämä olivat tullessaan hirmuisen nälissään, silmät tulehtuneena ja jotenkin niin onnetonta katsottavaa, että surku tuli. Silmätulehdus saatiin äkkiä aisoihin ja maitoa saa pullosta, mutta vähän apaattisia ne oli edelleen, vaikka kuinka yritin niitä halata ja lohduttaa. 

Vuosi sitten, ku oli hoidettavana vain 2 orpoa pentua, niin ehdin jo siunailemaan, että kyllä kissaemo vaan on ihmepakkaus, kun onnistuu siinä hommassa niin vaivattoman oloisesti. Ja nyt kun näitä on viisi!! Mikä järkyttävä maidonvalmistus - syöttö - pissatus - pyyhkiminen ja pesu - tuttipullojen keittäminen - maidonvalmistus - syöttö - pissatus - jne, ja silti huomas koko ajan, että olen liian hidas JA huono. Vaikka miten yrittää, niin kaikki on edelleen yhtä nälkäsiä, likasia ja pissattaa... :( Päätin sitten hyvin pian, että nämä pennut saa luvan opetella yhtä jos toista ja vähän äkkiä, kun mulla on edelleen Tiltunkin perhe hoidettavana ja viihdytettävänä muualla asunnossa. Aloin vaan päättäväisesti nostelemaan pentuja hiekkalaatikkoon, ja kolmen vuorokauden jälkeen kaikki on saanu juonesta kiinni ja enää yks vahinko on löytyny nurkasta! Kiinteetä kissanruokaa rupesin myös antamaan jo sunnuntaina, ja vaikka siitä tulee ihan kauhea sotku, niin kyllä ne kovasti yrittää lautaselta syödä :) Mirrixit matoja vastaan annoin eilen, näillä kun oli mahat ihan pinkeinä madoista, ja nyt jo hiukan näyttäis siltä, että kuuri tepsii. Mahat meni jonkun verran löysäksi jostain - ehkä Mirrixistä, ehkä jostain ruuasta mitä olen tarjoillu tai ehkä myös siitä, että nämä kiskoo niinku hengenhädässä ihan kaiken mitä niille kantaa, niin kai siinä nyt meneeki suolisto sekasin. Ihan ripulilla nyt ei sentään kukaan ole, ni ei tässä sinänsä ole suurempaa huolta ainakaan toistaiseksi. Painot nousee tasaiseen tahtiin ja pikku hiljaa elämä on alkanu pennuistakin näyttämään taas paremmalta, ja makuuhuoneseen viemäni lelut saa jo kovaa kyytiä.

Tuossa tuttipullokuvassa näkyy pullon kylkeen liimattu maalarinteippi, jossa lukee Lakki. Tarkottaa sitä, että se kuuluu tuolle, joka näyttää siltä niinku olis lakki päässä. Piti niin kiireellä saada tuo maitoshow pyörimään, että piti vaan jotku tuntomerkit pistää pulloihin, että näkee syökö kaikki ees jotenki saman verran. Nyt 6 päivää myöhemmin kutsun pentuja edelleen näillä typerillä tuntomerkkinimillä, kun toisilla hännänalustat on vaan niin mystilliset, että en uskalla vieläkään vannoa onko ne tyttöjä vai poikia :D Aivan selvästi 3 on poikia, mutta ne kaksi....melkein varma oon, että ne on myös poikia, mutta niin kauan ku en pysty vannomaan, niin saavat kulkea näillä työnimillä. Yks mikä taas on ihan varma niin on se, että tässä on kahden isän lapset. Kaks on tommosia valkokirjavia, hyvin lyhytkarvasia, pikkuisia, pienisilmäisiä ja kovaäänisiä. Ja kolme taas on mustia ja savunkirjavia, pörröisiä ja tukevarakenteisia, ja meille tullessaan valehtelematta tuplasti niin suuria ku nuo kaksi muuta. Nyt erot on vähän tasaantunu, ja pystyn jotenkin sisäistämään, että nämä ees ylipäätään on keskenään sisaruksia :)

Voih, piti vielä kirjoittaa Tiltun suhtautumisesta näihin ja päivittää Elsan, Villen ja Sulon kuulumisia, mutta pakko on ruveta sekottelemaan taas maitoja valmiiksi. Kun on vaan yks pää ja kaks kättä niin on pakko koittaa ennakoida sitä suurinta nälkää, muuten siitä itkun määrästä ei selviä järjissään! Palaan siis pian asiaan!


(....Niin, ja eihän tämä mikään ylläri ollu. Näitä orpoja alkaa nyt löytymään aivan tajuttomia määriä joka kolosta, että tässä ollaan kohta taas hätää kärsimässä, että mistä löytyy paikkoja kaikille. )