Yhdeksän hyvää

Meidän yhdeksän kissan ja yhden ihmisen taloudessa on nyt tilanne tasaantunut. Viime torstaina saapuneet uudet punaiset poikalapset on kotiutuneet, ja kiitos tästä kuuluu erityisesti Mikolle, joka heti ensi hetkestä lähtien esitteli pojille paikkoja, kertoili jotain kurnau-juttuja ja otti tulokkaat mukaan leikkeihinsä. Ensi alkuun leikit oli kyllä Mikon puolelta vähän liiankin railakkaita puolta pienemmille pennuille, mutta nyt Mikko on tajunnut, että Venlaa voi kyllä purra lujaa niskaan, mutta pieniä poikia ei ihan niin lujaa :)

 

Sadehan tunnetusti pelkää kissanpoikia yli kaiken, joten sille uusi tilanne oli melkoisen raskas. Hirveän sähinän ja murinan saattelemana se väisteli pentuja, ja pelon- ja vihanpurkaukset ylsi lopulta Mikkoa ja Venlaakin kohti. Eteisen vaatekaapista Sade löysi lopulta turvallisen kolkan. Julia ei yllättäen suhtautunutkaan pentuihin sellaisella äidillisellä vastaanottavaisuudella, mitä olin odottanut. Se ei kuitenkaan jatkuvasti sähissyt pennuille, vaan ainoastaan silloin, kun ne tulivat liian lähelle. Ja Venla, joka ottaa ihan kaikessa mallia Juliasta, käyttäytyi samalla tavalla, ja murisikin vielä kaupan päälle.

 

Viikonloppu menikin siinä sydän syrjällä kuunnellessa murinaa ja sähinää ja toivoessa, ettei kukaan vaan käy kenenkään päälle. Mä nimittäin yli kaiken kammoksun sitä, kun kissat tappelee keskenään. Pennut  tietysti käyttäytyi entistä varautuneemmin, kun vastaanotto muiden kissojen puolelta oli mitä oli. Mutta Mikko tosiaan onneksi käyttäytyi niin diplomaattisesti, että säilyi edes jonkinlainen sopu.

 

Uudet pojat pakoilivat aluksi saunassa

 

Eilen illalla huomasin vihdoin, että nythän ne siinä ihan sulassa sovussa elelee rinta rinnan! Mietin heti, että johtuikohan se taas tästä kollektiivisesta uhkasta - pölynimurista - joka meillä yleensä yhdistää kiistaisimmatkin kissayksilöt. Oli miten oli, niin näyttäisi, että kaikki on nyt hyvin. Sade ei lymyile kaapeissa eikä sähise (paitsi joutuessaan suoralle törmäyskurssille yhtä aikaa kaikkien pentujen kanssa). Se näyttäisi jopa jälleen löytäneen itsestään aivan uusia sosiaalisia ulottuvuuksia, nimittäin aamulla se tuli vessaan pyykkikorin päälle seuraamaan mun meikkaamista, ja sellaista ei ole kyllä koskaan ennen tapahtunut. Julia ei edelleenkään päästä pentuja mahansa alle, toisin kuin Mikon ja Venlan, mutta sekin pystyy jo rauhassa istumaan niiden vieressä ja ottamaan rennosti lattialla kaiken sen vilinän keskellä. Ja Mikko, Venla ja nämä uudet pennuthan on jo niin kuin olisivat aina olleet yhdessä. Minua nämä uudet tulokkaat vielä arastelee, mutta siinäkin on jo kehitystä tapahtunut, että eiköhän meilläkin ala pian sujumaan paremmin.

 

Venla leikinjohtajana

 

Makuuhuoneen puolella tilanne on sellainen, että vihdoinkin, kaikkien näiden viikkojen jälkeen perhe syö tavallista ruokaa ilman maitohappobakteereita, keitettyä kanaa tai riisiä, ja mahat ovat kunnossa! Olen siitä kyllä tosi onnellinen, nimittäin säästyy kovasti aikaa, kun ei tarvi joka välissä olla siellä pesemässä lattioita :) Pennut on rohkaistuneet hurjasti, myös se veljeään arempi harmaa, joka paljastui muuten myös pojaksi. Ne tulevat molemmat nykyään tervehtimään, kun saavun huoneeseen ja tutkivat läheltä hiekkalaatikontyhjäysoperaatioita ja uskaltavat syödä melkein kädestä. Molempia saa myös pitää sylissä ilman sähinöitä. Emo sen sijaan sähisee mulle edelleen, mutta se vaikuttaisi nyt tekevän sitä ihan vaan näön vuoksi, ja kaikki aiemmat pakokauhun oireet - huohottaminen, tiheä syke ja silmien pullistelu - näyttävät olevan taaksejäänyttä elämää. Mä en tiedä vihaako se mua jotenkin henkilökohtaisista syistä, nimittäin meidän äitin se antaa silittää itseään. Toki mä en ole uskaltanut sitä kauheasti edes lähestyä, mutta lupaan rohkaistua tällä viikolla! :)