torstai 28. marraskuuta 2013

Talven tullen

Riku sitten lähti omaan kotiin, ja meillä tämä muutos näkyi lähinnä siinä, että Julia oli heti saman tien niin rentoutunu ja onnellinen, kun oli jälleen rauha maassa. Se demonstroi koko ajan tätä asiaa makoilemalla jalat kattoa kohti keittiön pöydällä ja erityisesti siinä vilkkaimmalla kissojen risteysasemalla - eteisen matolla makuuhuoneen ja kylppärin välissä. Pyry oli oikestaan ainoa, joka oikein erityisesti jäi kaipaamaan Rikua, ja se oli koko viikonlopun vähän orpona, mutta sittemmin ne on veljensä kanssa pistäneet oikein ranttaliksi ja välillä mennään niin, että matot on rullalla. Ne ei sillä lailla oo kovia painimaan, ne vaan juoksee ja rymyää muuten. (Toisin ku vaikka Mikko ja Venla tai Armin lapset, nehän paini ja puri toisiaan niin lujaa, että aina joltain tuli itkunvinkaisu.) Tiina-äiti on kyllä oikein selvästi yrittäny opettaa pojilleen tappelun alkeita, ja nythän se onnistuu, kun kaikki on samankokoisia. Oula on jo äitiänsä korkeampi, Pyry on aika lailla Tiinan kokoinen.
 
 

Mä oon nyt yrittäny totuttaa Pyryä kosketukseen, kun se on jo pitemmän aikaa ollu niin urhoollinen, että sitä on saanu silittää. Aina ohi mennessä tai muuten sopivan tilanteen tullen olen sitä silittänyt, ja välillä se vielä pelästyy ja hyppää pakoon, mutta välillä se ei hätkähdä ollenkaan. Oula tulee nyt jo AINA sohvalla syliin nukkumaan, mutta silittää sitä ei saa. Toisaalta se on tosi kiinnostunut mun tekemisistä, varsinkin keittiössä puuhaillessa se tulee ihan viereen seuraamaan ja silloin se antaa silitellä sen kämmenselkiä ja varpaita :) Tiinaa olen alkanut nyt ihan parina viime päivänä hipaisemaan kylkeen, kun se tulee kosketusetäisyydelle. Testataan nyt miten se siihen alkaa reagoimaan, tällä hetkellä se tietysti kavahtaa, mutta ei siirry sivuun kuin 10-15 senttiä, että ei se nyt ihan kauhuissaankaan siitä ole.
 
Huomaamme myös, että talvi on tullut ja naisia viluttaa. Siinä kohtaa kun kaikki oli hakeutuneet vaatekaappiin vällyjen väliin nukkumaan, niin totesin, että on syytä säätää vähän patteria lämpöisemmälle. Sieltä ne sitten siirtyivät kaapista sängyn päälle, kun alkas jälleen tarkenemaan. Sade on ottanu vakipaikaksi olohuoneen patterinpäällystän, joka ei varmaan ole kuin jotain 12 senttiä leveä. Mutta kun se venyttää itsensä oikein pitkäksi, niin kyllä siinä hyvin pysyy vaikka ihan tuntikaupalla. Monesti se toki vaan nukkuessa rentoutuu niin, että rojahtaa lattialle, herää siihen ja ilmoittaa sitten kirkkaan korkealla äänellään grr-nah! ja kiipeää takaisin :)
 

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pieni suuri Riku

Riku saapui meille syyskuun lopussa kyhjötettyään ensin pari viikkoa yksin orpona koiratarhalla. Tuo pikkuinen taapero otti meillä heti reippaasti ohjat käsiinsä, valloitti tilan ja hurmasi kanssa-asujat, jotka tosin hieman skeptisesti ensin suhtautuivat tähän hassuun pieneen kurnuttavaan duracell-pupuun. Oli alusta asti niin ihmeellistä, että joku kissa voi olla niin luonteva ja luottavainen. Kaikenlainen kyräily ja piilottelu puuttui Rikun käyttäytymisestä ihan kokonaan, vaikka luoja tietää minkälainen se hänenkin elämänalkunsa on ollut! Kun eihän se rassu ole ollut kuin muutaman viikon vanha, kun joutui löytölapsena tarhalle odottamaan noutajaa. Siitä näki heti, että se on joutunut emostaan eroon aivan kertakaikkisen liian aikaisin. Heti ensimmäisenä yönähän se tuli leuan alle nukkumaan ja imeskeli unissaan pyjamankaulusta, pieni polo. Ja kun se pääsi kissapiireihin, niin se kiintyi kertaheitolla kaikkiin, oikein ripustautui ensin Tommiin ja Teemuun ja sitten Oulaan ja Pyryyn. Meidän naiskissoja se ei ole ajatellut äitihahmoina ollenkaan, lähinnä vaan leikkikavereina. (Se se onkin ollut viihdyttävää seurattavaa, kun naiset juoksee edellä ja pikku Riku kintereillä tassulla koukkien!)
 

Rikua käytiin katsomassa jo monta viikkoa sitten, ja kyseinen pariskunta päätti samantien, että Rikun he haluavat. Sovittiin kuitenkin, että odotellaan vielä ja annetaan pojan kasvaa, kun se on ollut niin kovin riippuvainen ja ripustautuva. Kaverit on olleet sille äärimmäisen tärkeitä, ja olen kyllä kiitollisuudenvelassa kaikille meidän pienille pojille hyvästä kasvatustyöstä. Ne ottivat Rikun suojiinsa, leikkivät sen kanssa, opettivat temppuja ja pesivät ja puunasivat. Ja Rikuhan antoi vastalahjaksi jakamattoman huomionsa ja kaiken veljellisen rakkauden :) Kun Tommi ja Teemu lähti omaan kotiin, niin menohan rauhoittui talossa selvästi. Vaikka Riku nyt edelleen juoksee ja painii Oulan ja Pyryn kanssa, niin paljon - ja enenevissä määrin - on niitä hetkiä, jolloin kaikki muut kissat nukkuu, ja Ríku joutuu keksimään itselleen ihan omaa viihdettä. Ja erittäin onnistuneesti se on tätä omaa tekemistä keksinytkin. Se ei ole enää niin orpo ja itkuinen, kun joutuu olemaan yksinään. Sitä seuratessa mä oon täysin vakuuttunut siitä, että oli hyvä päätös antaa sen jäädä vielä oppimaan kissan elämää ja siirtää sinne omaan kotiin muuttamista. Se muutos on muutamassa viikossa ollut niin huikea!

Semmonen äitin kultahan tämä poika tulee varmaan aina olemaan, ja siinähän ei ole mitään pahaa. Se tykkää nukkua ja köllöttää sylissä ja kainalossa, ja välillä iskee semmonenkin hellyydenpuuska, että aivan kuola valuu :) Se on kuitenkin kasvanut pojaksi, jolla on henkeäsalpaavan hyvä itsetunto: Kuka muu läpsii surutta itseään 10 kertaa isompia kissarouvia persukselle? Kuka muu kampeaa toiset kissat pois talon ainoan ihmisen sylistä, jos hän itse haluaa sen paikan? Kuka muu vaatii kaikella energiallaan osansa, jos pitkäkarvaiselle Julialle annetaan erityislaatuisia turkinhoitonappuloita? Kuka muu lyö tassulla nenään niitä kavereita, jotka yrittää tulla hänen ruokakupilleen? Kuka muu riistää toiselta lelut suusta, kun hän itse haluaa juuri sen juuri nyt? Kuka muu istuu jo kaapissa, kun juuri vasta ehdin raottaa ovea? Kuka muu haluaa, vaatii ja myös ottaa lelukseen kaiken, mitä mamma vaan ottaa käteensä - siivilän, hammasharjan, leivinpaperia, lusikan, kynän, kaukosäätimen, sukkapuikon ja nenäliinan? Riku, Riku itte. Rikulla on virtaa ja hyviä ideoita ja Riku kyllä tekee just niinku Riku itte haluaa ja mieluummin heti! Mä oon tottunu löytökissoissa semmoseen tiettyyn varuillaoloon ja nöyryyteen, että tämä Rikun mä-tiedän-mitä-mä-haluan-ja-sen-mä-myös-otan-asenne on niin huvittavaa :) Ja mitä enemmän tätä miettii, niin tuntuu myös erittäin terveeltä ratkaisulta, että Rikusta tulee talon ainoa kissa. Rikun kanssa nimittäin kaverit jää poikkeuksetta kakkoseksi niin ruuassa, juomassa, leluissa kuin nukkumapaikoissakin.

Tämä ihana, hassu, puhelias ja kehrääväinen miehenalku lähtee siis perjantaina omaan kotiin. Ikävä tulee varmasti. Ja jälleen jännä nähdä, miten suhteet muuttuu, kun tämä energiapommi lähtee pois. Jäämme jännityksellä seuraamaan, kuka ottaakaan sen näkyvimmän roolin tällä kertaa? ;) Tähän loppuun vielä näyte Rikun mieluisimmasta nukkumatyylistä sylissä jalkojen päällä:





tiistai 12. marraskuuta 2013

Lapset maailmalla

Kävin viime viikolla tapaamassa entistä sijaislastani, Saaran poikaa Arvia, joka muutti omaan kotiin toisen kissan kaveriksi  viime vuoden lokakuussa ja sai siellä uuden nimen Onni. Tämä ehkä maailman pehmoisin kissa on nyt jo tietysti iso poika, mutta nuo vähän surumieliset silmät ja kasvot muutenkin olivat edelleen selvästi tunnistettavat. Pikkuisen arastellen Onni minut otti vastaan, mutta vaikutti kuitenkin lopulta siltä, että se tunnisti mut tutuksi ja päästi rapsuttelemaan! Onnilla ja hänen Maija-kaverillaan olikin vierailun ajan jännät paikat, kun mun vaatteet tietysti haisee niin monelta eri kissalta, että eihän sitä kukaan kestä. Varsinkaan Maija ei millään tahtonut saada rauhaa, vaan palasi aina vähän väliä eteiseen ja työnsi päänsä kenkään :) Huvittavaa olikin sitten, kun palasin kotiin, niin eipä meidän kissalaumaa kiinnostanut pätkän vertaa Onnin ja Maijan hajut!
 

Kyllä sitä vaan niin on jäänyt jokaiselta sijaiskissalta tassunjäljet mun sydämeen, että ihana aina kuulla ja nähdä, miten kissoilla menee uudessa kodissa. Onni-poika ainakin viettää onnellista elämää, eikä varmasti osaa ikävöidä Saara-äitiä tai muitakaan entisiä kissakavereita, ja sekin on aina helpottavaa huomata, vaikka kyllähän nuo melkein järjestään niin hyvin aina sopeutuvat uuteen kotiin, että ihan suotta murehtii... Mutta sitten kun sitä murheen aihetta ilmaantuu, niin sitten sitä pitää surra niin kuin olisi vielä omasta kissasta kyse! Onnin sisko Kerttu nimittäin pääsi livahtamaan karkuun omasta kodistaan Seinäjoen Hyllykalliolla reilu viikko sitten, eikä ole sen koommin näkynyt eikä kuulunut  :( Kerttu on arka tyttö eikä varmasti kovin helpolla päästä vieraita lähelleen, mutta jos vain joku edes näkisi sen jossain, niin päästäisiin loukuttamaan Kerttu takaisin kotiin!
 
 
 
Teemu ja Tommi uudessa kodissaan ovat kuulemma ottaneet tilan haltuun, mutta pikkuisen vielä arastelevat uusia ihmisiä. Vaan eivätpä ne nyt vielä niin kauaa ole sielä ehtineet ollakaan, pari viikkoa on vasta vierähtänyt. Uskon kyllä, että kohta jo tottuvat kotiväkeensä, ja leikin kauttahan se noilla pienillä käy ehkä helpoiten. Täytyy tässä kohtaa oikein hattua nostaa, että on meidän kissoille löytynyt kyllä todella hyviä koteja, kun jaksavat antaa uusille asukkaille tilaa ja aikaa sopeutua! Kun harvapa näistä on sellaisia, että riemulla loikkaavat ensi töikseen uuden omistajan syliin - sen verran jännittävä elämä on monella takana, että vähän aina pitää olla varuillaan.