Vaikeuksien kautta voittoa kohti?

On ollut hieman raskas viikko tuon uuden kissaperheen kanssa. Tuntuu, ettei edistymistä ole tapahtunut riittävästi, kissat on edelleen arkoja ja epäileväisiä. Kaikkein tuskaisinta on tässä ollut se, että emon maha on ollut aivan totaalisen sekaisin. Olen ehtinyt pesemään kaikki matot ja päiväpeitot ja lakanat ja sijauspatjat ja verhot, ja tietysti myös lattiat aamuin illoin. Mikään ei ole auttanu - ei maitohappobakteerit, ei keitetty kana eikä seiti. Ei mua niin se siivoaminen haittaa, kun eihän kissa nyt tahallaan mitään tee, eikä se emo sille mitään voi, mutta surku tulee, kun ei se varmasti senkään mielestä mukavaa ole.

 

Eilinen näytti tämän todellisuuden rinnalla sitten erittäin valoisalta. Ruokaan sekoitettu keitetty riisi on viimein auttanut! Ei nyt täydellisesti, mutta selkeästi kuitenkin. Olin myös yrittänyt jo parin päivän ajan antaa emolle herkkuruokien mukana axiluria, kun ajattelin, että voihan kaikki tämä johtua vain hirmuisesta matomäärästä. Mutta emohan päätti, että ei kun hän antaa mieluummin nämä sheba-ateriat pienokaisilleen. Mä en edes ehtinyt joka kerta väliin, ja niin siinä sitten kävi, että pennut saivat aiemmin saamansa laimeamman mirrix-lääkkeen lisäksi tuota tujumpaa kamaa, mitä ei aivan pienille saisi edes antaa. (Välihuomautuksena, että eivät silti ole oksennelleet eikä mitään muutakaan oireilua ole esiintynyt, että näköjään niiden elimistö jo tuon kesti.) Eilen lopulta emo itse söi nätisti koko axilur-lastin, ja tänään sitten toiveikkaana yritetään jatkaa samalla linjalla.

 

Ja mitä siihen kissojen arkuuteen tulee - ei tilanne nyt enää oikeesti ole samanlainen kuin pari viikkoa sitten. Ruskearaitainen poika antaa silitellä itseään, ja syliinkin sitä saa ottaa. Toissapäivänä se jopa nukahti mun rintaa vasten, kun sitä siinä rapsuttelin :´) Ja siitä toisesta pennusta en valitettavasti edelleenkään tiedä onko se tyttö vai poika, mutta sähinä on kyllä vähentynyt, siihen on saanut koskea ja paljon rohkeammin se nyt osallistuu veljensä kanssa leikkeihin, vaikka mä olisinkin paikalla. Emo suhtautuu tyynen rauhallisesti ja hyväksyvästi siihenkin, että nostelen sen pentuja, ja siitäkin huolimatta, että se toinen mulle sähisee, niin ei emo piittaa tuon taivaallista. Eiliseen asti se murisi heti, jos lähestyin sitä suoraan, tai jos muuten vaan yllätin sen astumalla huoneeseen. Mutta jotain pientä siinäkin on sitten tapahtunut - olisko se sheban ansiota vai mitä?!? :) Eilen illalla ja tänä aamuna se ei murissu kertaakaan, ja se ei oo enää ollenkaan niin pakokauhuisen näkönen, että silmät meinaa muljahtaa päästä. Mä odotan niin viikonloppua, että ehdin oikein panostamaan siihen tuttavuuden tekemiseen!

 

Muuten meillä elämä rullaa normaaliin tahtiin. Lapset leikkii ja aikuiset leikkii, aikuiset hoitaa lapsia, Mikko hoitaa Juliaa, Sade ottaa hyväksyvästi vastaan Julian perusteettomat läimäytykset, Venla pelkää imuria, Mikko on aamu-uninen... Tosin Mikko ja Venla on nyt yhtäkkiä löytäneet nuo saunan lauteet. Kun yleensähän meille tulevat kissat aloittaa sen asumisen tuolta saunasta ja sitten vasta rohkaistuvat muualle asuntoon, niin nuo ei aiemmin olleet edes ajatelleet, että saunaankin voi mennä - ja vieläpä nukkumaan! Eilen noista makuuhuoneen asukkaista rohkaistuneena päätin antaa axilurit samalla kaikille kissoille, ja kyllä niin nätisti ruuan mukana upposi jokaiselle oma annoksensa, että aivan sydäntä lämmitti. Paitsi Mikko ei huolinut omaansa muuta kuin turkkilaiseen jugurttiin sekoitettuna, mutta sitten kyllä sitäkin vikkelämpään :)