Seesteisyyden paluu
Viime viikon lääkäriinlähtötraumoista on meillä suunnilleen toivuttu, ja kaikki saa jälleen elää normaalia rauhallista elämää ilman, että täytyy juosta mua karkuun joka käänteessä. Tiina ja Oula kantoi kaunaa muutaman päivän, mutta sitten sekin onneksi unohtui. Nyt Tiina hengailee tuossa puolen metrin päässä ilman huolen häivää, ja mikä hienointa; se on näin pian leikkauksen jälkeen löytänyt itsestään nuoren tytön vailla perhehuolia tai hormonituskia! Se metsästää palloja ja painii poikien kanssa - eihän se kokonsa puolesta niistä enää paljoakaan eroa, pikkuinen kun on. Jännä, miten nyt osaan jotenkin seurata sitä uudella tavalla. Ehkä meidän taistelu tosiaan lähensi meitä :) Julialle se on tavallaan yksi lapsi muiden joukossa, mutta koska Tiina ei vaadi mitään, ei Juliankaan tarvi sitä ärsyyntyessään lätkiä naamaan. Silloin kun Tiina heräs nukutuksesta, niin Julia säntäsi heti ystävällisesti tervehtimään ja toivottamaan tervetulleeksi takaisin. Sade leikkii Tiinan kanssa, mutta hierarkiassa Sade on ylempänä. Sen näkee selvästi ruokakupilla - Tiina väistyy heti, jos Sade saapuu paikalle.
Meillä käväisi tuossa joku aika sitten yhden vuorokauden pikavisiitillä yksi ihana löytökolli, joka joutui pysyttelemään eristyksissä vessassa. Siirto toiseen sijaiskotiin onnistui onneksi nopeasti, sillä meillä ei oikein noista aikuisista miehistä innostuttu, ja kylläpä sitä kolliakin ahdisti, kun 8 naamaa oli vastassa oven raossa. Uudessa sijaiskodissakaan ei tämä poika ehtinyt kauaa olemaan, kun oma koti löytyi! Poika oli karannut kotoa, mutta pääsi onneksi takaisin ennen talven tuloa. No, jokatapauksessa, se mies, jonka puutarhaan tämä kolli oli alunperin asettunut anomaan ruokaa, oli tehnyt pahvilaatikosta ihanan pesän, jonka hän kissan mukana toi tänne meille. Ja sehän olikin sitten ihanin asia, mitä on koskaan nähty! Siellä oli ihana nukkua, sitä oli ihanaa käännellä ja repiä, siellä oli ihana painia ja viedä sinne palloja, ja kaikki kissat Juliaa myöten oli ihan fiiliksissä tästä fantastisesta uutuustuotteesta. Parasta oli, että laatikkoon oli tehty alakulmaan pieni ovi, joten sinne saattoi hyökätä kahdesta eri suunnasta! Järkytys oli suuri, kun tämä mainio vekotin siirrettiin paraatipaikalta olohuoneen keskipisteestä nurkkaan sängyn taa. Kyllä laatikko edelleen on suosittu etenkin nukkumiskäytössä, tässä kuvassa Teemu ja Pyry siellä käsikaulaa lämmittävät toisiaan.
Tuntuu kyllä, että on suuri kivi pudonnu harteilta, kun nämä lääkärireissut saatiin viimein hoidettua. Nyt voidaan vaan keskittyä tähän kaikkeen kivaan olemiseen. Kun nää on niin hassuja nämä pojat ja tytöt! Ja ne huomaa kaiken uuden ja poikkeavan. Kuten eilen, kun leipäkori ehkä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen oli unohtunu keittiön pöydälle. Tommi sattui paikalle eikä siinä tarvinnu kauaa miettiä - sinnehän se poika mahtui mukavasti niinku pieneen veneeseen ja siellä oli hyvä ottaa iltapäivätorkut :) Maanantainahan nämä punaset pojat sitten lähtee ansaitusti omaan yhteiseen kotiin. Ihana juttu <3
Viime viikon lääkäriinlähtötraumoista on meillä suunnilleen toivuttu, ja kaikki saa jälleen elää normaalia rauhallista elämää ilman, että täytyy juosta mua karkuun joka käänteessä. Tiina ja Oula kantoi kaunaa muutaman päivän, mutta sitten sekin onneksi unohtui. Nyt Tiina hengailee tuossa puolen metrin päässä ilman huolen häivää, ja mikä hienointa; se on näin pian leikkauksen jälkeen löytänyt itsestään nuoren tytön vailla perhehuolia tai hormonituskia! Se metsästää palloja ja painii poikien kanssa - eihän se kokonsa puolesta niistä enää paljoakaan eroa, pikkuinen kun on. Jännä, miten nyt osaan jotenkin seurata sitä uudella tavalla. Ehkä meidän taistelu tosiaan lähensi meitä :) Julialle se on tavallaan yksi lapsi muiden joukossa, mutta koska Tiina ei vaadi mitään, ei Juliankaan tarvi sitä ärsyyntyessään lätkiä naamaan. Silloin kun Tiina heräs nukutuksesta, niin Julia säntäsi heti ystävällisesti tervehtimään ja toivottamaan tervetulleeksi takaisin. Sade leikkii Tiinan kanssa, mutta hierarkiassa Sade on ylempänä. Sen näkee selvästi ruokakupilla - Tiina väistyy heti, jos Sade saapuu paikalle.
Meillä käväisi tuossa joku aika sitten yhden vuorokauden pikavisiitillä yksi ihana löytökolli, joka joutui pysyttelemään eristyksissä vessassa. Siirto toiseen sijaiskotiin onnistui onneksi nopeasti, sillä meillä ei oikein noista aikuisista miehistä innostuttu, ja kylläpä sitä kolliakin ahdisti, kun 8 naamaa oli vastassa oven raossa. Uudessa sijaiskodissakaan ei tämä poika ehtinyt kauaa olemaan, kun oma koti löytyi! Poika oli karannut kotoa, mutta pääsi onneksi takaisin ennen talven tuloa. No, jokatapauksessa, se mies, jonka puutarhaan tämä kolli oli alunperin asettunut anomaan ruokaa, oli tehnyt pahvilaatikosta ihanan pesän, jonka hän kissan mukana toi tänne meille. Ja sehän olikin sitten ihanin asia, mitä on koskaan nähty! Siellä oli ihana nukkua, sitä oli ihanaa käännellä ja repiä, siellä oli ihana painia ja viedä sinne palloja, ja kaikki kissat Juliaa myöten oli ihan fiiliksissä tästä fantastisesta uutuustuotteesta. Parasta oli, että laatikkoon oli tehty alakulmaan pieni ovi, joten sinne saattoi hyökätä kahdesta eri suunnasta! Järkytys oli suuri, kun tämä mainio vekotin siirrettiin paraatipaikalta olohuoneen keskipisteestä nurkkaan sängyn taa. Kyllä laatikko edelleen on suosittu etenkin nukkumiskäytössä, tässä kuvassa Teemu ja Pyry siellä käsikaulaa lämmittävät toisiaan.
Tuntuu kyllä, että on suuri kivi pudonnu harteilta, kun nämä lääkärireissut saatiin viimein hoidettua. Nyt voidaan vaan keskittyä tähän kaikkeen kivaan olemiseen. Kun nää on niin hassuja nämä pojat ja tytöt! Ja ne huomaa kaiken uuden ja poikkeavan. Kuten eilen, kun leipäkori ehkä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen oli unohtunu keittiön pöydälle. Tommi sattui paikalle eikä siinä tarvinnu kauaa miettiä - sinnehän se poika mahtui mukavasti niinku pieneen veneeseen ja siellä oli hyvä ottaa iltapäivätorkut :) Maanantainahan nämä punaset pojat sitten lähtee ansaitusti omaan yhteiseen kotiin. Ihana juttu <3
Voi söpöliinejä:-)
VastaaPoista