Villikissauutisia

Makuuhuoneessa majaileva kissaperhe on nyt ehtinyt viettämään täällä viisi vuorokautta. Ruokaa kuluu ja kaikki kelpaa. Mahat on lievästi sekaisin uudesta ruokavaliosta, mutta parempaan päin ollaan menossa. Ruskearaitainen pentu on selkeästi perheenjäseniään rohkeampi, ja vaikka se vielä välillä vähän arastelee, niin leikin tiimellyksessä se on antanut jo vähän silitelläkin itseään. Tämä pentu myös tepastelee ympäri makuuhuonetta niin terhakkaana ja häntä niin rohkeasti pystyssä, että sukupuoli on käynyt selväksi: Pieni poika! Se leikkii koko ajan itsekseen, ja jos sitä jollain narunpätkällä leikittää, niin ei se epäröi hetkeäkään hyökätä kiinni. Se uskaltaa tulla nuuhkimaan kättä, ja tänä aamuna se jopa heittäytyi reteesti kyljelleen ihan lähelle  ja poseerasi nätisti kameralle.  

Emo sähisee ja murisee mulle edelleen varoittavasti, jos se sattuu olemaan jossain muualla kuin turvallisesti sängyn alla. Mutta kun se on siellä selkä seinää vasten kätten ulottumattomissa, niin se ottaa hyvinkin rennosti eikä enää kyttää mun jokaista liikettä. Se on tajunnut, etten missään nimessä suunnittele vahingoittavani sen lapsia, ja niinpä se pystyy jopa sulkemaan silmänsä ja nuokkumaan rauhassa samaan aikaan kun minä leikitän sen lapsia ja yritän rapsutella niiden tassuja. Se on lisäksi uskaltautunut imettämään pentujaan mun nähden, joten kyllä se ... kyllä se siitä. Se vaan aina niin pelästyy, kun astun huoneeseen yllättäen, niin sen ensimmäinen reaktio on paniikki.

Äiti  näyttää viihtyvän hyvin tuolla tuuletusikkunan välissä. En meinannu ensin uskoa silmiäni, kun ei siihen rakoon meillä ennen aikuiset oo itteään tukkineet, mutta sopivastihan tuo tuonne mahtuu :) Ja varmaan on turvallinen olo ja samalla näkee joka suuntaan. Tuossa kuvassa ei nyt hirveen hyvin erotu, mutta sillä on todella likaiset tassut, eikä se oo niitä jaksanu vielä ruveta pesemään. Se kertoo vaan siitä, että raskasta on tähän asti ollut. Eilen saatiin onneksi yhdistykseltä Pirskatti-vitamiinipillereitä, että jos nyt niiden kanssa vähän vauhdikkaammin palautuisi voimat emollekin. Noita meillä aiemmin asuneita Ssesyn kissaemoja tuntevat varmaan voivat todeta saman ku minä, että näitä kauniita kilpparityttöjähän ne vaan aina on, ketä tänne lastensa kanssa muuttaa :) Vedänköhän mä jotenkin näitä puoleeni?!? Tässä tytössä on ulkonäöllisesti tosi paljon samaa kuin Saarassa, ja Saara oli just samalla lailla aivan lopen uupunut tänne päästyään. Mä en vaan oo aivan varma, että pitäiskö tämän emon nyt vaan antaa kyhjöttää sielä sängyn alla ja ikkunan raossa niin kauan, että se ite päättää antaa vähän periksi. Ainakin se on nyt huomannut, että millä asioilla mä siellä huoneessa kuljen ja pystyy tosiaan jo luottamaan lapsensa mun läheisyyteen, niin ei millään viitsisi nyt alkaa sitä stressaamaan millään ylimääräisellä yrittämisellä. Jos vielä muutaman päivän ihan katselen vielä...

No ja sitten on vielä tämä yksi harmaankirjava söpöliini! Sitä saa katsella jopa puolen metrin päästä ja kuviakin saa ottaa, mutta jos vähääkään liikuttaa kättään, niin tämä sähisee, ja jos en heti peräänny, niin se painelee sitten äitin kainaloon sängyn alle. Sillä ei oo läheskään niin paljoa virtaa kuin velipojalla, mutta välillä kun salaa ovenraosta kurkistan, niin kyllä sekin siellä toki leikkii. Jotenkin veikkailisin käytöksen perusteella, että se on tyttö, mutta ei voi tietää ennen kuin näkee. Toivoisin kyllä, että tämä pentu rohkaistuisi veljensä mukana jo lähiaikoina. Saaran pentueessahan oli se pitkäkarvainen Kerttu, joka oli niin koomisen kiukkuinen ja ikimuistoisen sähäkkä pikkunainen, että se suopui mullekin vasta kolmen kuukauden yhteiselon jälkeen, ja sitten se olikin maailman lutuisin tyttö :) 

Mutta nää on kyllä tosi söpöjä nämä pennut, ja niin pörröisiä!!