lauantai 13. heinäkuuta 2013

Täällä taas!

Mikko

No niin, olen viimein palannut reissusta tänne kotiin, ja voi hyvänen aika, kun täällä on kaikki kasvaneet isoiksi! Pennuilla on molemmilla paino noussut puoli kiloa ja myös Julia on äitini lihapatojen ääressä muuttunut oikein terveen näköiseksi :) Myös sosiaalisissa suhteissa on tapahtunut ilahduttavaa kehitystä. Sade ei muista enää arastella ihmisiä, kun leikkii niin vallattomasti pentujen kanssa. Ja kuten jo aiemminkin taisin kirjoitella, on tämä lastenhoitopesti tehnyt myös Julialle todella hyvää. 

Venla

Parin kuukauden ikäiset pennut ei toki enää vaadi niin kovasti pesemistä ja muuta hoitoa, mutta Julia on ottanut asiakseen valvoa, ettei leikit muutu liian rajuiksi Mikon ja Venlan välillä ja ettei Sade käytä liian kovia otteita kummankaan pienen kanssa. Sade näyttää myös olevan täysin perillä siitä, että Julia on tämän talon järjestyksenvalvoja. Eilen sain todistaa tilannetta, jossa Sade paini Venlan kanssa vähän liian aggressiivisesti, Venla kirkui ja Julia juoksi salamana paikalle. Kun Sade huomasi Julian läsnäolon, se alkoi välittömästi nuolla Venlaa, ihan niinkun että ei tässä mitään, hän vaan pesee tätä lasta :D

Koko nelikko tulee kyllä todella hyvin toimeen, vaikka Julia välillä tykkääkin ohimennessään lätkiä Sadetta päähän, vähän varmaan muistuttaakseen asemastaan. Sade ei kuitenkaan missään vaiheessa ole antanut Julialle takaisin, vaan hyväksyy sen, että vanhempi rouva saa kyllä ilmaista mielipiteensä. Kaikki neljä mahtuu nukkumaan samassa sängyssä, myös minä sovin sekaan, vaikka ei siellä kyllä saa kauheasti nukuttua, kun keskellä yötäkin pitää lasten herätä painimaan. Mutta on ne niin sööttejä, ettei pieni univaje mua ainakaan haittaa. Meno on alkanut olla todella vauhdikasta, ja täällä kämpässä on saanut vähän siirrellä huonekalujakin, kun alkoi kissanpentuja löytymään katonrajasta ja kaikenmoisista pinteistä :) 

Sade & Venla

Venla on näistä se rohkeampi, pieni ja pippurinen tyttö, joka ei sitten yhtään viihdy sylissä, vaan huutaa niinku syötävä. Mikko on leikeissä varovaisempi. Se tutkailee rauhallisesti maailmaa huolestuneennäköisillä silmillään ja tykkää sylissä olemisesta, sen verran mitä nyt tuommonen kissanpoika jaksaa aloillaan pysyä. Se viettää välillä hyvinkin pitkiä aikoja istuen mun naaman vieressä ja tuijottaen hartaasti pää kallellaan. Se katsoo ensin toiseen silmään, sitten toiseen, sitten nenänvartta pitkin leukaan ja sitten hiuksia, taas silmiä...aivan kuin se jotenkin miettis, että eikö tämä ollut se meidän äiti, mutta nyt kolmen viikon eron jälkeen se on tajunnut, että enhän mä näytä yhtään samalta kuin he tai Sade tai Julia. Joskus yölläkin kun herään, niin se istuu tyynyllä ja tuijottaa ja on niin mietteliään näköinen, että aivan naurattaa. Pieni kissalapsi yrittää ymmärtää, miksi yksi perheenjäsen näyttää niin erilaiselta. Tai mistä sen tietää mitä se miettii, mutta aivan selvästi kovastikin joku mietityttää - päivittäin :)

1 kommentti:

  1. Hulvattoman hauskoja katteja ja ihania tarinoita! Mahtavaa työtä teet näitten pienten hyväksi ja mukavaa että jaat sen myös meille muille.

    Autinkoisin kesäterveisin SannaS

    VastaaPoista