Tytöt on nyt jo tottuneet tähän uuteen tilanteeseen, vaikka Sade vielä välillä kulkee ympäriinsä aivan kuin etsisi Raulia, mutta en nyt sitten tiedä, että mitä se varsinaisesti on vailla.. :) Raulilta tuli alkuviikosta viestiä, että hyvin menee, ja vaikka se aluksi olikin ollut vähän järkyttynyt, että SE KOIRA asuu siellä samassa kodissa, niin koira ainakin on antanut Raulin olla omissa oloissaan ja totutella rauhassa. Upouusi ulkotarhakin on siellä kovassa käytössä, Raulin oma valtakunta <3 Ihana aina saada näitä terveisiä omilta murusilta, että menee hyvin ja on kotiuduttu!
Julia ei tosiaan ollut moksiskaan Raulin lähdöstä. Se on koko kevään ajan katsellut, että no joo, kissoja tässä tulee ja kissoja menee, mutta minä olen täällä se jonka kuitenkin pitäis saada kaikki huomio, kaikki hellyys ja vielä jotain, mitä allekirjoittanut ei ole keksinyt. Monesti Julia vaan tulee mun eteen istumaan, katsoo silmiin ja maukuu hiljaa, niin kuin että jotain tässä nyt pitäis hänelle antaa, mutta en tiedä että mitä! Juliahan rakastaa yli kaiken kasveja, minkä myös jukkapalmuni on henkilökohtaisesti saanut kokea tässä viimeisen neljän kuukauden aikana. Näin kesän tullen jukka on saanut onnekseen muuttaa pihalle, ja kykenee pitkästä aikaa kasvattamaan uusia lehtiä ilman, että Julia on heti repimässä niitä irti. Ajattelin, että ehkä Julia kaipaa sittenkin vain ruohoa, vaikkei se varmasti aiemmassa elämässään ole koskaan ruohoa saanutkaan. Ja kun ei Julia uskalla mennä pihalle ruohon luo, niin ruoho tuli pienessä pakasterasiassa Julian luo sisälle! Ja ai että, kun oli mukavaa! :) Sadekin tietysti halusi osansa tästä riemusta, ja Julia yritti sitä ensin lyödä päähän, että hei tää oli MINUN! Mutta kun silmä vältti, oli Sade vallannut ruohoapajat, Julia istui puolen metrin päässä ja katsoin mua tympääntyneenä, että just joo, tee nyt jotain tuolle tenavalle!!
Sade on niin valtavan energinen tyttö! Se juoksee aamusta iltaan ja lelut saa kyytiä. Välillä se jahtaa Juliaa aivan hermoromahduksen partaalle asti, mutta Julia on kyllä nyt ruvennut kopauttelemaan pienempäänsä aina päähän, jos hermot menee :) Ihan hyvä sinänsä, että Sadekin oppii käyttäytymään. Aina vaan enemmän ja enemmän Sade antaa rapsutella, mutta edelleen se vähän säikkyilee välillä, jos meinaa mennä liian lähelle, liian yhtäkkiä. Tänä aamuna se kuitenkin poseerasi oikein tavattoman nätisti, jotta näkee nyt sitten muutkin kuin minä, että miten hieno tyttö se on! Tässä kuvassa näkyy vielä hyvin tuo repaleinen oikea korvanlehti. En tiedä, mitä siihen on käynyt, mutta pahasti sen on aikoinaan täytynyt revetä. Oikein siististi se on kuitenkin sittemmin parantunut. Sade on kyllä todella hieno, sulavalinjainen kissa, kuin pantteri! Vielä kun vähän totutellaan ihmisiin, niin tästä saa joku todella ihanan kissan.
...Katsotaas muuten kuinka pian meille saadaan tämän kesän pentuja! Niitä vauvojahan on jo yhdistyksen muihin sijaiskoteihin siunaantunut vaikka kuinka :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti