Aikainen joululahja

Blogi on jäänyt pariksi viikoksi ihan vaille huomiota, kun olemme viettäneet laatuaikaa yhdessä erään kissaneidon kanssa. Hän muutti meille kuluvan vuoden tammikuussa, eli melkoisen pitkä yhteinen taival meillä on takana. Erittäin vaikean alun jälkeen meidän väliset suhteet muuttui aika ainutlaatuisiksi, kun tämä kissa sai itseluottamusta, kohosi henkisesti muiden kissojen yläpuolelle ja alkoi pitää mua jotenkin vertaisenaan. Sen katseesta paistoi sellainen "sinä, minä ja nuo nelijalkaiset maalaistollot" -tyyppinen jaottelu, mikä ensinnäkin oli hyvin huvittavaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna myös tosi iso kunnianosoitus mua kohtaan tältä suurelta persoonalta. Kyseessähän on tietenkin Julia, meidän sijaiskodin henkinen johtaja, matriarkka ja kaikkien orpojen lasten rakastettu hoitotäti!

Julia on ollut kotia etsivien joukossa muistaakseni jostain alkusyksystä lähtien. Vaikka monet on varmaan ihastuneet hänen hurmaavaan ulkonäköönsä, niin omaa ihmistä ei vaan ole tahtonut Julialle löytyä. Esittelytekstiin kirjoitin rehellisesti, että kyseessä on omanlaisensa persoona, joka ei ehkä lämpene omistajalleen koskaan - tai sitten lämpenee, riippuu mielialasta :) Mikään ihana rapsuteltava sylikissa Julia ei ainakaan tässä elämänvaiheessaan ole. Kaikki toki voi muuttua hyvinkin pian. Kirjahyllyn päällä lymyilevä pikku-mytty on muuttunut vuoden sisällä juurikin ensin sylikissaksi, sitten lastenhoitajaksi, sitten omaa rauhaa kaipaavaksi eläkeläisrouvaksi. Näiden kuvienkin perusteella on helppo huomata, että se nauttii nyt tosi paljon siitä, ettei pentuja vipellä ympäri tupaa, vaan hän voi ottaa rennosti vaikkahan ihan keskellä lattiaa.

Lokakuun lopulla aloin vakavasti miettimään sitä vaihtoehtoa, että ottaisinkin Julian itselleni. Mitä enemmän asiaa ajattelin, niin sitä vakuuttuneempi olin siitä, ettei Julialle voi löytyä sopivaa kotia, sellaista jossa sekä ihmiset että Julia voisivat olla tyytyväisiä toisiinsa ja ymmärtäisivät toisiaan. Eräänä sunnuntai-iltana sitten päätin, että joo, huomenaamulla ilmoitan yhdistykselle, että Julia voi jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi. Ja juuri samaan aikaan, niinku ihan kohtalon johdatuksesta Joukolta tuli viesti, että Juliaa kyseltiin Helsingistä asti ja että kuulostaa tosi hyvältä! No, löin tietenkin omat suunnitelmani jäihin, ja kun seuraavalla viikolla uuden omistajaehdokkaan kanssa soiteltiin ja puhuttiin pitkään, niin ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö nyt olisi löytynyt juuri se paikka, mihin Julia on tarkoitettu.

Juliasta on tullu mulle todella rakas tyttö, mutta niin kuin olen jo aiemminkin kirjoittanut, niin oman luopumisen tuskan tilalle tulee näissä hommissa aina se kissan etu. Julia on tehny tosi ison työn hoitamalla ensin Mikon ja Venlan vauvoista maailmalle, sitten Tommin ja Teemun ja vielä Rikuakin se jaksoi vähän hoitaa, vaikka siinä vaiheessa olikin jo saanut imetyshommista tarpeekseen. Samoin Tiinan porukan kanssa Julia on ollut käänteentekevänä linkkinä, kun on näyttänyt varsinkin Tiinalle, että hei katso - mä voin olla ton ihmis-Tiinan kaveri ja samaan aikaan mä oon myös sun kaveri, että ei tässä mitään! Kaikesta näkee, että Julia itsekin osais jo arvostaa sitä, että pääsee tästä kommuunista omilleen :) 

 

Ja eilen tämä upea olento sitten lähti automatkalle kohti Helsinkiä ihanan pariskunnan ja Viiru-herran luokse. Matka oli mennyt hyvin, ja vaikka tutustuminen uuteen kotiin oli luonnollisesti jälleen alkanut saunasta käsin ja vaikka Viiru-parka oli saanut sähinää osakseen, niin rennosti Julia kuitenkin suhtautuu uusiin ihmisiinsä. Vähän pelkäsin, että se rassukka joutuu taas elämään kuukausikaupalla ahdistuneena jossain kahvinkeittimen takana tai hyllyn päällä  - mutta hetkinen! Eihän Julia ole enää mikään rassukka!! Hän on kuningatar ja tietää sen myös itse! Tsemppiä vain Viirulle Helsinkiin, sait Juliasta hienon daamin, kyllä hän pian suopuu sinullekin! :) Ja kiitos vielä kodintarjoajille, tämä on joulun paras lahja niin minulle kuin Juliallekin <3