Lapset maailmalla

Kävin viime viikolla tapaamassa entistä sijaislastani, Saaran poikaa Arvia, joka muutti omaan kotiin toisen kissan kaveriksi  viime vuoden lokakuussa ja sai siellä uuden nimen Onni. Tämä ehkä maailman pehmoisin kissa on nyt jo tietysti iso poika, mutta nuo vähän surumieliset silmät ja kasvot muutenkin olivat edelleen selvästi tunnistettavat. Pikkuisen arastellen Onni minut otti vastaan, mutta vaikutti kuitenkin lopulta siltä, että se tunnisti mut tutuksi ja päästi rapsuttelemaan! Onnilla ja hänen Maija-kaverillaan olikin vierailun ajan jännät paikat, kun mun vaatteet tietysti haisee niin monelta eri kissalta, että eihän sitä kukaan kestä. Varsinkaan Maija ei millään tahtonut saada rauhaa, vaan palasi aina vähän väliä eteiseen ja työnsi päänsä kenkään :) Huvittavaa olikin sitten, kun palasin kotiin, niin eipä meidän kissalaumaa kiinnostanut pätkän vertaa Onnin ja Maijan hajut!

 

Kyllä sitä vaan niin on jäänyt jokaiselta sijaiskissalta tassunjäljet mun sydämeen, että ihana aina kuulla ja nähdä, miten kissoilla menee uudessa kodissa. Onni-poika ainakin viettää onnellista elämää, eikä varmasti osaa ikävöidä Saara-äitiä tai muitakaan entisiä kissakavereita, ja sekin on aina helpottavaa huomata, vaikka kyllähän nuo melkein järjestään niin hyvin aina sopeutuvat uuteen kotiin, että ihan suotta murehtii... Mutta sitten kun sitä murheen aihetta ilmaantuu, niin sitten sitä pitää surra niin kuin olisi vielä omasta kissasta kyse! Onnin sisko Kerttu nimittäin pääsi livahtamaan karkuun omasta kodistaan Seinäjoen Hyllykalliolla reilu viikko sitten, eikä ole sen koommin näkynyt eikä kuulunut  :( Kerttu on arka tyttö eikä varmasti kovin helpolla päästä vieraita lähelleen, mutta jos vain joku edes näkisi sen jossain, niin päästäisiin loukuttamaan Kerttu takaisin kotiin!

 

 

 

Teemu ja Tommi uudessa kodissaan ovat kuulemma ottaneet tilan haltuun, mutta pikkuisen vielä arastelevat uusia ihmisiä. Vaan eivätpä ne nyt vielä niin kauaa ole sielä ehtineet ollakaan, pari viikkoa on vasta vierähtänyt. Uskon kyllä, että kohta jo tottuvat kotiväkeensä, ja leikin kauttahan se noilla pienillä käy ehkä helpoiten. Täytyy tässä kohtaa oikein hattua nostaa, että on meidän kissoille löytynyt kyllä todella hyviä koteja, kun jaksavat antaa uusille asukkaille tilaa ja aikaa sopeutua! Kun harvapa näistä on sellaisia, että riemulla loikkaavat ensi töikseen uuden omistajan syliin - sen verran jännittävä elämä on monella takana, että vähän aina pitää olla varuillaan.