tiistai 19. marraskuuta 2013

Pieni suuri Riku

Riku saapui meille syyskuun lopussa kyhjötettyään ensin pari viikkoa yksin orpona koiratarhalla. Tuo pikkuinen taapero otti meillä heti reippaasti ohjat käsiinsä, valloitti tilan ja hurmasi kanssa-asujat, jotka tosin hieman skeptisesti ensin suhtautuivat tähän hassuun pieneen kurnuttavaan duracell-pupuun. Oli alusta asti niin ihmeellistä, että joku kissa voi olla niin luonteva ja luottavainen. Kaikenlainen kyräily ja piilottelu puuttui Rikun käyttäytymisestä ihan kokonaan, vaikka luoja tietää minkälainen se hänenkin elämänalkunsa on ollut! Kun eihän se rassu ole ollut kuin muutaman viikon vanha, kun joutui löytölapsena tarhalle odottamaan noutajaa. Siitä näki heti, että se on joutunut emostaan eroon aivan kertakaikkisen liian aikaisin. Heti ensimmäisenä yönähän se tuli leuan alle nukkumaan ja imeskeli unissaan pyjamankaulusta, pieni polo. Ja kun se pääsi kissapiireihin, niin se kiintyi kertaheitolla kaikkiin, oikein ripustautui ensin Tommiin ja Teemuun ja sitten Oulaan ja Pyryyn. Meidän naiskissoja se ei ole ajatellut äitihahmoina ollenkaan, lähinnä vaan leikkikavereina. (Se se onkin ollut viihdyttävää seurattavaa, kun naiset juoksee edellä ja pikku Riku kintereillä tassulla koukkien!)
 

Rikua käytiin katsomassa jo monta viikkoa sitten, ja kyseinen pariskunta päätti samantien, että Rikun he haluavat. Sovittiin kuitenkin, että odotellaan vielä ja annetaan pojan kasvaa, kun se on ollut niin kovin riippuvainen ja ripustautuva. Kaverit on olleet sille äärimmäisen tärkeitä, ja olen kyllä kiitollisuudenvelassa kaikille meidän pienille pojille hyvästä kasvatustyöstä. Ne ottivat Rikun suojiinsa, leikkivät sen kanssa, opettivat temppuja ja pesivät ja puunasivat. Ja Rikuhan antoi vastalahjaksi jakamattoman huomionsa ja kaiken veljellisen rakkauden :) Kun Tommi ja Teemu lähti omaan kotiin, niin menohan rauhoittui talossa selvästi. Vaikka Riku nyt edelleen juoksee ja painii Oulan ja Pyryn kanssa, niin paljon - ja enenevissä määrin - on niitä hetkiä, jolloin kaikki muut kissat nukkuu, ja Ríku joutuu keksimään itselleen ihan omaa viihdettä. Ja erittäin onnistuneesti se on tätä omaa tekemistä keksinytkin. Se ei ole enää niin orpo ja itkuinen, kun joutuu olemaan yksinään. Sitä seuratessa mä oon täysin vakuuttunut siitä, että oli hyvä päätös antaa sen jäädä vielä oppimaan kissan elämää ja siirtää sinne omaan kotiin muuttamista. Se muutos on muutamassa viikossa ollut niin huikea!

Semmonen äitin kultahan tämä poika tulee varmaan aina olemaan, ja siinähän ei ole mitään pahaa. Se tykkää nukkua ja köllöttää sylissä ja kainalossa, ja välillä iskee semmonenkin hellyydenpuuska, että aivan kuola valuu :) Se on kuitenkin kasvanut pojaksi, jolla on henkeäsalpaavan hyvä itsetunto: Kuka muu läpsii surutta itseään 10 kertaa isompia kissarouvia persukselle? Kuka muu kampeaa toiset kissat pois talon ainoan ihmisen sylistä, jos hän itse haluaa sen paikan? Kuka muu vaatii kaikella energiallaan osansa, jos pitkäkarvaiselle Julialle annetaan erityislaatuisia turkinhoitonappuloita? Kuka muu lyö tassulla nenään niitä kavereita, jotka yrittää tulla hänen ruokakupilleen? Kuka muu riistää toiselta lelut suusta, kun hän itse haluaa juuri sen juuri nyt? Kuka muu istuu jo kaapissa, kun juuri vasta ehdin raottaa ovea? Kuka muu haluaa, vaatii ja myös ottaa lelukseen kaiken, mitä mamma vaan ottaa käteensä - siivilän, hammasharjan, leivinpaperia, lusikan, kynän, kaukosäätimen, sukkapuikon ja nenäliinan? Riku, Riku itte. Rikulla on virtaa ja hyviä ideoita ja Riku kyllä tekee just niinku Riku itte haluaa ja mieluummin heti! Mä oon tottunu löytökissoissa semmoseen tiettyyn varuillaoloon ja nöyryyteen, että tämä Rikun mä-tiedän-mitä-mä-haluan-ja-sen-mä-myös-otan-asenne on niin huvittavaa :) Ja mitä enemmän tätä miettii, niin tuntuu myös erittäin terveeltä ratkaisulta, että Rikusta tulee talon ainoa kissa. Rikun kanssa nimittäin kaverit jää poikkeuksetta kakkoseksi niin ruuassa, juomassa, leluissa kuin nukkumapaikoissakin.

Tämä ihana, hassu, puhelias ja kehrääväinen miehenalku lähtee siis perjantaina omaan kotiin. Ikävä tulee varmasti. Ja jälleen jännä nähdä, miten suhteet muuttuu, kun tämä energiapommi lähtee pois. Jäämme jännityksellä seuraamaan, kuka ottaakaan sen näkyvimmän roolin tällä kertaa? ;) Tähän loppuun vielä näyte Rikun mieluisimmasta nukkumatyylistä sylissä jalkojen päällä:





3 kommenttia:

  1. Moikka! Tällä pojalla tuntuu sujuvan uudessa kodissaan eli meillä jo aivan mallikkaasti! Vauhtia ainakin piisaa välillä aivan niin, jottei kissa itsekään tunnu välillä pysyvän perässä. Joskus näkee pojan myös ihan paikallaan, jotta ehtii napata justiinsa kuvan :) https://dl.dropboxusercontent.com/u/9895855/unski1.jpg

    VastaaPoista