torstai 31. lokakuuta 2013

Teemu ja Tommi lähti kotiin

Maanantaina nämä maailman kehrääväisimmät veljekset sitten lähtivät ikiomaan yhteiseen kotiinsa. Ei voi sanoa, että he mitenkään mielellään olisivat kuljetusboksiin lopulta menneet, mutta pääsivät kuitenkin sopuisasti perille saakka, ja jo samana iltana tuli uudelta äidiltä viestiä, että hyvin pärjäillään :) Ihanaa, että ne pääsi samaan kotiin. En ole nimittäin eläissäni nähny noin kissarakkaita kissoja! Koko ajan kiehnaamassa toisiaan ja pesemässä ja hoitamassa hirmuisen pörinän saattelemana :) Aivan ihania poikia. Enkä muuten ollut myöskään eläissäni nähnyt sitä ihmettä, minkä lähdön päälle näin Tommin suussa! Sillä oli 7 kulmahammasta, kun rautahampaat oli jo kasvaneet hyviin mittoihin, mutta vasta 1 maitohammas oli tippunut! :D Oli aika hurjan näkönen pikku suu.. Lääkäri oli kuitenkin seuraavana päivänä antanut puhelimessa neuvon, että olkoot siellä vaan. Kai ne ylimääräiset hampaat sitten jossain välissä tippuu, mutta seurailla vähän pitää tilannetta kuitenkin. Tämä neuvo tuli sitten muutenkin tarpeeseen, sillä myöhemmin samana iltana huomasin, että myös Oulalla on tuplakalusto yläkerrassa, vaikka maitohampaat alhaalta olikin jo pudonneet!
 
Niin....pystyin todellakin katsomaan Oulan suuhun, vaikka pari viikkoa sitten en olisi edes uskaltanut sellaisesta haaveillakaan. Meillä on muutenkin tapahtunut kaikkea ihmeellistä Tommin ja Teemun lähdön jälkeen. Eihän kellään toki mitään niitä vastaan ollut, mutta just se poikien syvä kissarakkaus vähän välillä ahdisti isompia. Julia on silminnähden rentoutunut. Se osoittaa rentoutensa juttelemalla mulle mukavia pikku asioita ja rötköttämällä keittiön pöydällä selällään tassut taivasta kohti. Ja Sade! Sehän on jo pitkään ja monena aamuna tullut sänkyyn kiehnaamaan, kun herätyskello soi, mutta tiistaista lähtien sitä on saanut velloa ja rapsuttaa ja hieroa niskasta ja se on kerta kaikkiaan siis kehrännyt!! Näiden kuuden yhteisen kuukauden jälkeen se kehrää! Aivan uskomatonta :) Myös Pyryä saa nyt silittää, ainakin välillä. (Siinä on muuten kans semmonen poika, jolla on nykyään aamuisin kauheasti asiaa.) Oulaa ei saa silittää, mutta sen tassuihin saa kyllä koskea. Oulan kanssa voi leikkiä semmosta läpsyttelyä, että kun rapsuttaa sen varpaita niin se läpsäisee kämmenelle - ilman kynsiä jopa :) Kuulostaa varmaan tosi kuivalta, mutta mä oon niin onnessani, kun saa niihin viimein jotain oikeeta kontaktia! Samoin Tiina leikkii sielä ihan rentona ja sitä voi jopa leikittää ja se lähtee siihen mukaan, ja hänet saa myös ohittaa jo alle puolen metrinkin etäisyydeltä! Riku vähän näyttää kaipaavan sitä aiempaa kovaa menoa, mutta toisaalta se on niin hyvä kaveri Oulan ja Pyrynkin kanssa, että ei se ainakaan yksinäiseksi oloaan tunne.
 
Että näin siinä jälleen kävi, kun omaan kotiin lähti tuommoset tyypit, jotka pyöritti koko laumaa ja oli eniten äänessä ja eniten joka paikassa koko ajan, niin kaikki jäljelle jääneet löytää nyt itsestään ihan uutta rohkeutta ja saa enemmän tilaa sille omalle itseilmaisulleen :)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Seesteisyyden paluu

Viime viikon lääkäriinlähtötraumoista on meillä suunnilleen toivuttu, ja kaikki saa jälleen elää normaalia rauhallista elämää ilman, että täytyy juosta mua karkuun joka käänteessä. Tiina ja Oula kantoi kaunaa muutaman päivän, mutta sitten sekin onneksi unohtui. Nyt Tiina hengailee tuossa puolen metrin päässä ilman huolen häivää, ja mikä hienointa; se on näin pian leikkauksen jälkeen löytänyt itsestään nuoren tytön vailla perhehuolia tai hormonituskia! Se metsästää palloja ja painii poikien kanssa - eihän se kokonsa puolesta niistä enää paljoakaan eroa, pikkuinen kun on. Jännä, miten nyt osaan jotenkin seurata sitä uudella tavalla. Ehkä meidän taistelu tosiaan lähensi meitä :) Julialle se on tavallaan yksi lapsi muiden joukossa, mutta koska Tiina ei vaadi mitään, ei Juliankaan tarvi sitä ärsyyntyessään lätkiä naamaan. Silloin kun Tiina heräs nukutuksesta, niin Julia säntäsi heti ystävällisesti tervehtimään ja toivottamaan tervetulleeksi takaisin. Sade leikkii Tiinan kanssa, mutta hierarkiassa Sade on ylempänä. Sen näkee selvästi ruokakupilla - Tiina väistyy heti, jos Sade saapuu paikalle.

Meillä käväisi tuossa joku aika sitten yhden vuorokauden pikavisiitillä yksi ihana löytökolli, joka joutui pysyttelemään eristyksissä vessassa. Siirto toiseen sijaiskotiin onnistui onneksi nopeasti, sillä meillä ei oikein noista aikuisista miehistä innostuttu, ja kylläpä sitä kolliakin ahdisti, kun 8 naamaa oli vastassa oven raossa. Uudessa sijaiskodissakaan ei tämä poika ehtinyt kauaa olemaan, kun oma koti löytyi! Poika oli karannut kotoa, mutta pääsi onneksi takaisin ennen talven tuloa. No, jokatapauksessa, se mies, jonka puutarhaan tämä kolli oli alunperin asettunut anomaan ruokaa, oli tehnyt pahvilaatikosta ihanan pesän, jonka hän kissan mukana toi tänne meille. Ja sehän olikin sitten ihanin asia, mitä on koskaan nähty! Siellä oli ihana nukkua, sitä oli ihanaa käännellä ja repiä, siellä oli ihana painia ja viedä sinne palloja, ja kaikki kissat Juliaa myöten oli ihan fiiliksissä tästä fantastisesta uutuustuotteesta. Parasta oli, että laatikkoon oli tehty alakulmaan pieni ovi, joten sinne saattoi hyökätä kahdesta eri suunnasta! Järkytys oli suuri, kun tämä mainio vekotin siirrettiin paraatipaikalta olohuoneen keskipisteestä nurkkaan sängyn taa. Kyllä laatikko edelleen on suosittu etenkin nukkumiskäytössä, tässä kuvassa Teemu ja Pyry siellä käsikaulaa lämmittävät toisiaan.

Tuntuu kyllä, että on suuri kivi pudonnu harteilta, kun nämä lääkärireissut saatiin viimein hoidettua. Nyt voidaan vaan keskittyä tähän kaikkeen kivaan olemiseen. Kun nää on niin hassuja nämä pojat ja tytöt! Ja ne huomaa kaiken uuden ja poikkeavan. Kuten eilen, kun leipäkori ehkä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen oli unohtunu keittiön pöydälle. Tommi sattui paikalle eikä siinä tarvinnu kauaa miettiä - sinnehän se poika mahtui mukavasti niinku pieneen veneeseen ja siellä oli hyvä ottaa iltapäivätorkut :) Maanantainahan nämä punaset pojat sitten lähtee ansaitusti omaan yhteiseen kotiin. Ihana juttu <3



torstai 17. lokakuuta 2013

Tiinojen taistelu

Eilen koitti se kohtalon päivä, kun tämä hankala parivaljakko - siis Tiina ja Oula - piti toimittaa lääkäriin leikattavaksi ja rokotettavaksi. Näitähän oltiin silloin jokunen viikko sitten viemässä muiden mukana lääkäriin, mutta ei siitä mitään tullut. Tajusin silloin, että näitä ei ihan hevillä boksiin huijatakaan, ja että ne vaatii kyllä mun täyden keskittymisen ja kaiken energian, ennen kuin ne saa pakottamalla tekemään yhtään mitään. Mä kauhulla ja pelko rinnassa odotin tätä päivää, ja kauhuntäyteiseksi se sitten muuttuikin.
 
 
Olin olevinani hyvinkin älykäs ja kekseliäs, kun päätin, että suljen Tiinan makuuhuoneeseen ja laitan sinne kissanloukun herkkuruokineen päivineen, ja sen jälkeen Oulan nappaaminen kävisi kerrassaan leikiten. Ajattelin, että kun Tiinan piti joka tapauksessa olla 12 tuntia syömättä ennen nukutusta, niin sehän marssisi sinne loukkuun ilman mitään ongelmia. Ei se mennyt ihan niin...
 
 
Kirjoitin eilen yhdistyksen suuntaan pientä tapahtumaraporttia tähän tyyliin:

Tiina ei mennyt loukkuun. Niin nälkä ei sentään ollu hänelläkään. Plan B:nä puin lasketteluvaatteet päälle ja laitoin keittiön lattialle herkkuruokia, josta sitten sain yllätettyä Oulan takaapäin ja tungettua boksiin. Onneksi oli ne lasketteluvaatteet. Tässä kohtaa piti lukita Sade, Julia, Tommi, Teemu ja Riku makuuhuoneeseen ja kylppäriin, että sais jonkinlaisen työrauhan. Oula boksin kanssa vessaan, jonne äitinsä puoli tuntia myöhemmin meni katsomaan, että mitä se kersa sielä rähisee. Oula meinas tulla kaltereiden läpi ja iski naamaansa niin lujaa boksin reunaan, että nenä paisui ja punottaa edelleen. Tiinan perässä sain suljettua vessan oven hipihiljaa. Lasketteluvaatteet päällä ja täkkiä kilpenä käyttäen tunkeuduin minäkin vessaan, Tiina esitti heti kättelyssä "ei senttiäkään lähemmäs tai hyppään sun naamalle ja revin silmät päästä"-ilmeensä raivoisan sähinän saattelemana, mutta jollain ihmeen konstilla onnistuin pääsemään vessan puolelle ja sain oven kiinni.

Ehdin huomamaan, että Pyry-rassu oli joutunut myös tapahtumien keskelle, ja samassa Tiina hyppäsi mun päälle, kiipesi selkää pitkin ja iski kyntensä mun kurkkuun, potkaisi takajalalla valot pois ja minä valuin lattialle toiveena, että ne lihaan uponneet ja kiinni takertuneet kynnet irtoais. Olin jo valmiina luopumaan ajatuksesta ja avaamaan vessan oven saadakseni kissan pois kurkusta, mutta se irrottikin otteen. Minä sain valot päälle ja Tiina alkoi ottamaan raivokkaita ponnistuksia tarkoituksenaan hypätä altaan päällä olevan peilikaapin päälle. Neljä ponnistusta, kaikki onneksi epäonnistuneita yltäen vain reiluun puoleentoista metriin, minkä jälkeen kissa perääntyi läähättämään vessanpöntön taakse. Pyry näytti tässä kohtaa siltä, että hän vois vaikka lähteä, Oula piteli omassa boksissaan punoittavaa nenäänsä. Avasin Tiinalle boksin oven ja vein sitä lähemmäs. Kissa sähisi, mutta oli selkeesti menettänyt enimmät voimansa. Kaksin käsin niskasta kiinni ja lattiaa vasten painamalla vedin sen boksiin. Luukku kiinni. Itku tuli. Huoh.

Ihan hirveetä siis. Pelkäsin aivan jumalattomasti. Mutta kun tämä vaihe oli valmis, ei itse lääkärin vastaanotolla ollu oikestaan mitään hämminkiä. Kissat sai kohtalaisen helposti bokseista pakkohäkkiin eikä kumpikaan inahtanutkaan, kun pistettiin. Hommat tuli hoidettua ja sitten vaan kissat kotiin heräilemään. Ehdin vielä leikkaamaan molemmilta kynnet ennen kuin ensimmäisiä virkoamisen merkkejä alkoi näkymään.
 
Oula virkistyi hyvinkin äkkiä ja pääsi jo vähän muiden poikien kanssa leikkimään illan mittaan. Nenä vielä tänä aamuna pikkusen punotti, muttei ollu enää niin turvonnu. Tiinaa väsytti enemmän ja luulen, että sillä oli paljon raskaampi tää henkinen puoli. Se on kyllä selkeästi loukkaantunu ja pettyny muhun, kun silleen menin häntä pakottamaan... Julia oli eilen todella järkyttyny tämmösestä sodankäynnistä ja äidillinen kun on, niin erityisesti Oulan kohtelu huolestutti sitä suunnattomasti. Se katteli mua niinku jotain aivan hirvittävää sadistia, mutta aamuun mennessä se oli jo antanu anteeksi tai sitten ei enää muistanu asiaa. Mulle ei jääny mitään traumoja tästä, enkä vihaa Tiinaa.
 
Tää kuulostaa varmasti todella kyseenalaiselta touhulta ja herää kysymys, että onko meidän järkeä yrittää kesyttää kissoja, jotka käy silmille. Tiinalla ei ehkä ole ollut koskaan kunnollista kontaktia ihmiseen, ei ainakaan mitään positiivista, ja siksi se luottamuksen rakentaminen on todella hidasta ja hermoja vaativaa puuhaa. Se on kuitenkin parissa kuukaudessa tottunu elämään ihailtavassa sovussa näiden muiden kissojen kanssa, on täysin sisäsiisti ja viime viikkojen aikana se on myös itse tullut yhä lähemmäs ja lähemmäs mua. Miksikään villikissaksi mä en sitä siksi haluakaan luokitella, kun ei se muuten ole ollu mitenkään aggressiivinen tai uhmakas. Se koki tämän vapaudenriiston ja pakottamisen nyt vaan niin kovin dramaattisesti, että oli valmis vaikka mihin päästäkseen pois sieltä vessasta. Kokemuksesta tiedän myös, että semmonen leppoisinkin sylikissa saattaa muuttua sekunnissa täysin raivotautiseksi villipedoksi, jos sitä yrittää teljetä boksiin vastoin sen omaa tahtoa. Onhan tässä monesti oltu kädet verillä... :)
 
Tässä sijaiskotitouhussa on saanut todistaa niin suunnattomia muodonmuutoksia noissa kissoissa, että mä en halua luovuttaa, kun selvästikään ei ole kyse toivottomasta tapauksesta. Ei mulla ole mielestäni oikeutta päättää täysin terveen elävän olennon elämästä ja kuolemasta. Meidän yhdistyksessä on joka tapauksessa kaikilla järki tallella eikä siellä yritetä vängällä kesyttää jotain, josta näkee heti, ettei se pysty koskaan elämään ihmisen kanssa sisätiloissa. Siinä on myös kysymys eläimen oikeudesta hyvään elämään; sisälle teljetty, ihmisiä pelkäävä villiintynyt kissa kärsii. Lisäksi siinä kärsivät ihmiset, jos kissa peloissaan käyttäytyy hyökkäävästi. Kuulin illalla, että yksi kiinniotettu villiintynyt emo joudutaan juuri tästä syystä nyt lopettamaan. Aina ei siis asiat näiden löytökissojen kanssa suju niin yksinkertaisesti tai onnellisesti, mutta se vaan pitää hyväksyä osana tätä eläinsuojelutyötä.
 
Mä toivon nyt vaan, että Tiina antaa anteeksi ja voidaan palata normaaliin arkeen tämän koettelemuksen jälkeen. Ehkä Sheba-ateriat auttaa :)
 

 
 
 
 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Hoivapojat ja supermalli!

Kaikki ylimääräinen murina on meidän taloudessa jälleen hiljentynyt. Sade on tottunut Rikuun sen verran, ettei suurempia konflikteja enää synny, ja se pystyy jopa jälleen nukkumaan poikien kanssa ja pesemään niiden korvantaustoja! :) Päivät kuluvat siis seesteisissä merkeissä.
 
Tommi ja Teemu on nyt lisätty Ssesy:n sivuille kotia etsimään. Laitoin siihen esittelyyn, että pojat lähtee joko yhdessä samaan paikkaan tai sitten uusissa kodeissa pitää olla jo ennestään kissakaveri tai useampikin odottamassa. Nämä pojat on niin sosiaalisia ja ne nauttii niin silmiinpistävän suuresti toisen kissan läheisyydestä, että sydän siinä sulaa seuratessa. Ne pesevät ja paijaavat ja kiehnaavat koko ajan. Varsinkin Julian pehmoista rintaa vasten on niiiiin ihana puskea - harmi vaan, ettei Julia enää ole kiinnostunut lastenhoidosta ja yleensä se hyppää välittömästi väljemmille vesille. Tommi jopa käy välillä pesemässä Tiinankin korvia, ja se on kyllä poikkeuksellista, kun Tiinahan viettää suurimman osan ajasta ihan yksikseen tai sitten Pyryn kanssa. Toivotaan, että pian löytyisi koti näille pojille. Ne on molemmat niin ihastuttavia ja kehrääväisiä.
 
Pakko laittaa nyt vähän kuvia Juliasta, kun on tuo uus kamera. Juliahan on siis ihan semmonen oman elämänsä supermalli, ja se rakastaa olla kuvattavana. Koko tämän vuoden ajan, kun Ssesy:n Jouko on käynyt meillä ottamassa kuvia kotia etsivistä kissoista, niin Julia on aina odottanut, että no eikö hänestä nyt muka oteta ollenkaan. Kun niitä kuvia sitten otetaan, niin siinä salamavalojen räiskyessä se on niin onnellinen ja oikein paistattelee huomion keskipisteessä. Ja kun sitä kehuu kauniiksi, niin se nostaa heti leukaansa ylväästi ja siristää silmiänsä tyytyväisenä :D
 
Se on kyllä niin valloittava neiti! Niin ilmeikäs, älykäs ja jotenkin inhimillinen kaiken sen omanarvontuntoisuutensa kanssa. Ja jos se tajuaisi, että sen kuvia laitetaan nettiin kaikkien nähtäville, niin se varmaan hukkuis onnellisuuteen :) Olkaapa siis hyvät ja ihastelkaa:
 
 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Lääkärireissua ja uutta väkeä

Viimeviikkoinen lääkärikäynti ei mennyt sitten ihan niin ku suunniteltiin. Ehkä se oli vähän turhan kunnianhimoista kuvitella, että 6 kissaa menee ihan vaivattomasti bokseihin, ja sitten ei ku lääkäriin!  Tommin ja Teemun sai ihan helposti kyllä kiinni ja kyytiin, samoin Julian, mutta sen pikku perheen kanssa olikin vähän toinen juttu. Pyry vielä suostui suunnitelmiin, mutta kun Oula näki, mikä on meininki, niin sehän pakeni henkensä edestä. Sain sen vielä kiinni, mutta sen verran raivokkaasti se pisti hanttiin, että aattelin  että parempi sille nyt vaan jäädä rauhassa kotiin, että mennään sitte toisella kertaa. Inhottaa väkipakolla alkaa viemään semmosta, joka on aivan kauhunsekaisen raivon partaalla, ja vielä kun se olis pitäny tukkia muiden poikien kanssa samaan boksiin.
 
Tiinahan myös jo varsin aikasessa vaiheessa ilmaisi, että hän ei nyt tällä kertaa lähdekään, menkää te vaan. Ja aattelin senkin kohdalla, että mieluummin annan sen edelleen rauhassa rakentaa sitä luottamusta, lääkäriin ehtii toistekin. Porukkaa lääkärireissulle kertyi kuitenkin sen viiden kissan verran, lähtiessämme nimittäin ovenraosta tuli lennosta mukaan vielä yksi pikkuinen pentu, jonka päivät löytöeläintarhalla oli tulleet täyteen ja minä sitten lupasin sille sijaiskodin meiltä.
 
Julian korvista ei onneksi löytynyt yhtään mitään, mikä aiheuttaisi sen, että se välillä pitää oikeaa korvaa luimussa. Se nyt vaan ilmeisesti on niin, ja kyllä ne korvat varmuudeksi putsattiin sitten oikein kunnolla. Uusin tulokas tarkistettiin ja rokotettiin ja ulkoloisetkin karkotettiin. Kyllä kaveri käyttäytyi tosi fiksusti, vaikka rassua oltiin siinä riepoteltu edestakasin koko päivä! Siinä se pieni vaan kehräili...
Tommi, Teemu ja Pyry päätettiin samalla leikata, kun kerran aikaa oli ruhtinaallisesti Tiinan leikkaamisen peruunnuttua. Siinä nukutuksen aikana ne sitten myös sirutettiin ja rokotettiin. Matokuurit määrättiin vielä kaikille - kovin on lujassa ne loiset pienillä pennuilla :( Kotiin päästyämme laitoin pojat riviin heräilemään vessan lattialle. Siellä on lattialämmitys ja oven saa kiinni, niin ne pysyy lämpöisinä eivätkä lähde horjuilemaan sieltä kovin kauas ennen aikojaan....eikä myöskään tarvi siivoilla pieniä oksennuksia ja lirahtelevia pissoja joka puolelta kämppää.
 
Kun muut kaverit lojui tiedottomana vessan lattialla, niin Oulapa reippaasti lähti tekemään tuttavuutta uuden pennun kanssa, joka jo hätäkastettiin siellä lääkärinpöydällä Rikuksi. Ensin vähän hirvitti, mutta hetken aikaa kun saunan lauteiden alla tutustuttiin, niin kohta pojat oli jo ylimpiä ystävyksiä! Tämä Oulan ja Rikun hyvä ystävyys näkyy edelleen selvästi, kun nuo kolme muuta poikaa on välillä vieläkin vähän hämillään, että mikä tämä pikkunen täällä on. Tiina, Sade ja Julia äksyyntyivät melkoisesti  uudesta tulokkaasta. Sade, joka siis pelkää kamalasti pieniä kissoja, ei oikein vieläkään pysty olemaan murisematta joka käänteessä. Tiinaa kauhistutti outo haju, mikä Pyryn mukana tuli lääkäriltä, ja Julia ei kerta kaikkiaan jaksa ottaa enää uusia lapsia hoidettavakseen. Sen verran äidilliset elkeet sillä kumminkin edelleen on, että kun Tommi, Teemu ja Pyry viimein olivat hereillä ja avasin vessan oven, niin Julia tuli juoksujalkaa pesemään poikien naamaa ja tarkistamaan, että kaikki on kunnossa :)
 
Riku on todella eläväinen nappula, ja sille oli aivan mieletön lottovoitto päästä meidän 94 kissanlelun pariin. Se ei ensimmäisenä iltana ehtinyt syömäänkään ennen kuin oli kokeillut jokaista lelua - 6 tuntia! Sillä on ihan selvästi äitiä ikävä, kun niin kauhean aikasin on joutunut mamman helmoista lähtemään. Se nukkuu mun leuan alla ja kehrää ja imee pyjaman kaulusta, mutta toisaalta se on myös niin vilkas ja reipas, että jahtaa esimerkiksi ihan surutta myös meidän vanhempia daameja. Ensimmäisinä iltoina kaikki 7 muuta kissaa oli kerääntyneenä epämääräiseksi ringiksi olohuoneen matolle, ja siinä ne sitten seurasivat, kun Riku yksin leikki keskellä mattoa. Huvittavaa touhua.

Pikkusen on nyt vielä sitä inhottavaa murinaa ja sähinää ilmassa, kun ei porukka ole ihan vielä päässy yhteisymmärrykseen, mutta varmaan jo lähipäivinä rauhoittuu siltäkin osin. Sen nyt ainakin voi jo sanoa, että Mikon lähdön jälkeen erityisesti Oula on rohkaistunut tosi paljon. Toissailtana se tuli jopa sänkyyn mahan päälle nukkumaan! Että kyllä näillä kaikilla on toivoa, vaikka kuinka hysteerisistä lähtökohdista lähettäis liikkeelle :)