Suurperheen arkea

Arki meidän 9 kissan ja yhden ihmisen taloudessa on alkanut rullaamaan melko sujuvasti. Pennut on löytäneet jonkinlaisen normaalin elämänrytmin, ja minä oon tehny radikaalin päätöksen sulkea makuuhuoneen ovi yöksi, kun ei siitä nukkumisesta oo tullu mitään, kun 8 lasta rymyää sängyn päällä pitkin yötä :) Tiltu imettää kaikkia pentuja sekaisin, eikä noi pikkuiset varmasti enää edes tiedä, että eivät ole varsinaisesti samasta perheestä. Kaikki on ihan yhtä rakkaita toisilleen. 

Tiltu kasvattaa laumaa keskustelevalla metodilla. Se juttelee jatkuvasti kurnuttamalla ja pitää huolen, että kaikki on koko ajan tallella. Välillä tuntuu, että ymmärrän hyvinkin mitä se sanoo, mutta joskus ei vaan ymmärrys riitä - se kun sanoo jotain i-h-a-n koko ajan, katsoo tarkasti silmiin ja maukuu.. Jostain syystä uuni on kiinnostanu Tiltua jo pitemmän aikaa. Se on käynyt kurkkimassa luukusta, että näkyiskö siellä mitään ja raapinut niitä uunin pieliä niin, että aattelin antaa sen tutustua asiaan tarkemmin. Ja se kun tuli nähtyä että ei se nyt sen ihmeellisempi ole sisäpuoleltakaan, niin ei ole enää sekään asia vaivannut mieltä  :)

Tiistaina huomasin jo aamusta, että Jussilla ei oo kaikki ihan kunnossa. Se ei saanut käytyä pissalla, istui vaan laatikolla ja katteli hartaasti seinille, mutta mitään ei tullu. Yritti se kyykkiä sängyn päälläkin, mutta luovutti ja nuokkui sitten masentuneena nurkassa yksikseen. Jouduin soittamaan kaikki eläinlääkärit läpi, osaan kaksikin kertaa, mutta kaikilla oli niin täyttä, että ei mihinkään olisi päässy. Lopulta meidät suostuttiin ottamaan vastaan Animagissa. Jussilla todettiin tulehdus virtsarakossa, ja se tyhjättiin nukutuksessa ja annettiin kipulääke ja antibiootit, ja kun poika kotona paria tuntia myöhemmin heräsi, niin ei vaivasta ollu enää tietoakaan. Jäädään nyt toivomaan, että se tulehdus ei uusi. Lääkäri ei ollu koskaan näin pienellä pennulla vastaavaa tulehdusta nähny ja olikin sitä mieltä, että jos se alkaa uusiutumaan, niin se viittaisi jonkinlaiseen rakenteelliseen vikaan Jussin virtsateissä... Mutta seuraillaan nyt ja toivotaan, että tämä oli ainutkertainen tapaus. Hyvin se siitä ainakin parani ja aivan huippunopeasti!

Ruokaa kuluu aivan mahdottomia määriä. Oon nyt yrittäny totuttaa näitä kuivamuonallekin, ku ne ei oo aiemmin oikein edes ymmärtäny raksujen päälle ollenkaan. Toistaiseksi vain Elsa, Kyösti ja Taisto on osoittanu sellasta normaalia kiinnostusta niiden syömiseen, mutta kyllä kaikki toki nälkäänsä on niitä ymmärtäneet pupertaa. Tuo ruokailu on muutenki melkonen tapaus, etenkin aamulla ku kaikilla on muka aivan hirmuisen kova nälkä. Ne ei millään malttaisi odottaa, että saan yheksän hengen eväät lautasille ja se vikinä ja itku on ihan älytöntä. Ja kun yks huutaa, niin kohta huutaa kaikki. Sitten ku kaikki saa ruuan naamansa eteen, niin onhan se aika huvittava näky :)

Pikku-Lassi on viime päivinä taas vähän taantunu sen syömisensä kanssa. Se ei siis enää imeskele ruokaa, mutta joko se haluaa nukahtaa siihen lautasen ääreen tai sitten se ei vaan voi sille mitään. Melkein joka kerta kuitenkin saa huikkia sille, että herätys Lassi, meetkö vaikka sänkyyn nukkumaan.. Kaikki muut kun on lopettanu syömisen jo aikoja sitten, ja yks vaan nuokkuu sielä naama lautasella - lihanpala kielen päällä :)

Elsa ja 7 veljestä

Niin tässä vaan kävi, että 5 orpoa vauvaa nelihenkisen kissaperheen lisäksi oli sijaisäidille sen verran iso potti, että blogia ei vaan kerta kaikkiaan ole onnistunu päivittämään yli kahteen viikkoon! Pahoitteluni heti kärkeen siitä. Kerrottavaa kyllä olisi ollut paljonkin.

Ne 5 oli heti alkuun reilut 2 viikkoa eristyksessä makuuhuoneessa, ensin silmätulehdusten takia ja myöhemmin yleisen epähygieenisyyden vuoksi. Tiltua päästin niitä katsastamaan melko useinkin, hän niitä pesi ja oli ystävällinen, mutta halusi kuitenkin aina päästä hyvinkin pikaisesti omien pentujensa pariin olohuoneen puolelle. Varsinaista hoitoapua en siis Tiltulta saanut. 

Vauva kylpee

Tuttipulloruokinta oli tosi uuvuttavaa, kun parhaimmillaankin pystyin syöttämään vain kolmea kerralla, kun samalla kaksi jäljelle jäävää itki jalkojen juuressa, ja kun kaikki 5 oli lopulta ruokittu niin alkoi sieltä alkupäästä jo porukalla olemaan uudestaan nälkä. Siksi pakkosiirsin pentuja jo tosi aikasessa vaiheessa kissanruuan pariin. Siitä melko luonnollisesti seurasi hyvin pian ongelmia, kun ei pienet mahat kestäneetkään penturuokaa. Ensin ajattelin, että mahat meni sekaisin matokuurista, mutta kyllä se taisi olla sittenkin ruoka, mikä ne sekoitti - sen verran pitkään ne oli löysällä koko porukka. Tämä taas ei ehkä muuten olisi ollu niin vakavaa, mutta kun ne pienet huojuvilla jaloillaan koittivat urhoollisesti käydä laatikolla asioillaan, ni aina siellä joku kaatui johonki peittämättömään vellikasaan tai muuten ei tienny mihin astuu - tai istuu. Ja joka välissä sai olla pesemässä. Ja kun sitä kuivunutta ruokaakin oli heikosti menneiden syömisharjoitusten jäljiltä pitkin naamaa ja rinnuksia... Voi hyvää päivää, oli kyllä sottaista porukkaa, ja minä tunsin itteni ihan kauheeksi äidiksi, kun en saanu sitä hommaa toimimaan! Ja kun sitten vihdoin mahat parani, niin alkoi hillitön oksentelu! :( Painot tippui kaikilla ja olin jo aivan hätää kärsimäs, mutta sitä ei sitten kestäny ku pari päivää, että mikä lie paikallinen ruuansulatushäiriö... Mutta että vastoinkäymisiä on riittäny näiden kanssa.

Lopulta reilu viikko sitten asiat alkoi olemaan vihdoin reilassa ja syöminenki oli muuttunu siistimmäksi (kukaan ei enää esim. mennyt makaamaan ruuan päälle). Sain omalta äidiltäni kylvetysapua, ja pistettiin koko kvintetti yksitellen paljuun, pestiin yltä ja päältä. Kukaan ei pistäny hanttiin, ihan nätisti istuivat, ja jälkikäteen niistä oikein huomasi, että tykkäsivät lopputuloksesta. Vihdoinkin ihan niin puhtaina kuin jos oma emo olisi oikein pessyt ja puunannut :) Ja kun turkit oli saatu kuivaksi niin avattiin makuuhuoneen ovi ja kaikki 5 pääsivät tutustumaan uusiin perheenjäseniinsä. 

Ensimmäiset pari päivää meni pienten alkukähinöiden siivittämänä. Elsa ja Sulo ei yhtään tykänneet näistä hoipertelevista pikkuotuksista, mutta Ville suhtautui todella ystävällisesti. Tiltua hämmensi valtaisa lapsimäärä, mutta pikku hiljaa enemmän ja enemmän se alkoi hoitaa pikkuisia. Nyt viikkoa myöhemmin kaikki ovat yhtä suurta perhettä, Tiltu-emo ja Elsa & seitsemän veljestä. Kyllä, ne 5 tosiaan ovat kaikki poikia :)

Pienimmät, valkokirjavat pojat on nimeltään Lassi ja Jussi. Lassi (vasemmalla) on kaikista pikkuruisin, tai semmosta lyhyttä ja leviää mallia enemmänkin :) Rassukka kärsii tästä äidittömyydestä kaikkein eniten ja yrittää kaiken aikaa lohduttaa itteään syömällä. Lassilla oli tosi vaikeeta se syömisen opettelu, kun hän vaan tykkäs imeskellä kieli tötteröllä kaikkia mahdollisia lihanpaloja, ja siihen lautaselle se monesti nukahti sitten ja naama oli ihan soosissa. Nyt se on jo reipastunu, mutta kaipaa kyllä paljon mun läheisyyttä. Jussi taas on ollu oma-aloitteisesti vonkaamassa Tiltun maitojonoon, ja sinnikkään yrittämisen ansiosta Tiltu on nyt avannu baarinsa tälle koko viisikolle :) Edestäpäin nämä näyttää aika samalta, paitsi Lassilla on selkeempi tuo lakki päässä ja pystymmät silmät. Selästä sitten huomaa, että Jussi on muuten kokonaan valkoinen, mustia lehmänlaikkuja vaan on siellä täällä. Lassilla koko selkä on mustankirjava.

Isoimmat pojat on nimeltään Taisto ja Kyösti. He on keskenään ihan samannäköiset, Taisto vaan on musta ja Kyösti savunharmaa, ja Kyösti on pikkusen suurempi. Molemmat on rauhallisia ja kilttejä poikia, mutta niin nämä kyllä kaikki on, eipä voi valittaa :) Taisto ehkä enemmän on omissa oloissaan, tutkii ja ihmettelee, kun taas Kyösti tykkää painia isompienkin sisarpuolien kanssa ja pärjää jo ihan hyvin vaikka onkin paljon pienempi kuin Elsa, Sulo ja Ville.

Sitten on vielä Risto, suurisilmäinen savunharmaa kullannuppu. Risto osaa vaatia äänekkäästi ruokaa, kun kuppi on tyhjä ja se haastaa myös veljiään railakkaisiin juoksukilpailuihin ja painimatseihin. Meno ilman Ristoa olisi kyllä selkeesti rauhallisempaa, mutta ihan Elsan elohopeameiningin tasolle ei vielä Ristokaan yllä, sen verran on pienet tassut, ettei vielä ihan kaikkialle ehdi. 

Suuri riemu mulle on kyllä ollu huomata tämä miten hienosti näillä tyypeillä natsaa keskenään. Tiltu on tosi ihana äitihahmo, ja kaikki lapset on niin reippaita ja sosiaalisia. Välillä sitä makaa kaikki 8 pentua samassa kasassa ja sitten taas mennään niin että hännät vaan viuhuu. Onhan täällä nyt taas vähän pikkusen liikaa jengiä, mutta äkkiä nämä taas kasvaa ja tulevat kotia etsiviin. Elsa, Sulo ja Villekin on jo kahden viikon päästä luovutusiässä! :O Tästä kuvasta näkee, että melkonen ero on 6- ja 10-viikkoisten pentujen välillä; Kyösti ja Elsa :)

Kesäylläri

Ketäs ne nämä oikein on?!? 

No nehän on meidän makuuhuoneen uudet asukkaat - Viime torstaina meille muuttaneet 3-viikkoiset orposisarukset! Tai no..."orvot" oli pentujen löytöhetkellä vähän huonosti osuva ilmaus, sillä kyllä näillä emo oli, mutta selkeesti liian villi kesytettäväksi. Parhaaksi katsottiin pelastaa pennut ja laittaa emolle loukku, josta se sitten viedään lääkäriin piikille. Kuulostaa kylmältä ja kauhealta, mutta silti ainoalta järkevältä eläinsuojeluratkaisulta. Viikko - pari lisää luonnon helmassa, ja emo olis opettanu tämän viisikon yhtä ihmispelkoiseksi ja villiintyneeksi kuin se itse oli, ja jos se taas olis jätetty sinne juoksemaan vapaasti, niin uusia pentueita olisi syntynyt tälle vuodelle vielä ainakin yhdet jos ei kahdet. Itselläni ei nyt ole tarkkaa tietoa, joko emo on saatu kiinni, mutta toivon todella, sydämeni pohjasta, että niin on käynyt.

Nämä olivat tullessaan hirmuisen nälissään, silmät tulehtuneena ja jotenkin niin onnetonta katsottavaa, että surku tuli. Silmätulehdus saatiin äkkiä aisoihin ja maitoa saa pullosta, mutta vähän apaattisia ne oli edelleen, vaikka kuinka yritin niitä halata ja lohduttaa. 

Vuosi sitten, ku oli hoidettavana vain 2 orpoa pentua, niin ehdin jo siunailemaan, että kyllä kissaemo vaan on ihmepakkaus, kun onnistuu siinä hommassa niin vaivattoman oloisesti. Ja nyt kun näitä on viisi!! Mikä järkyttävä maidonvalmistus - syöttö - pissatus - pyyhkiminen ja pesu - tuttipullojen keittäminen - maidonvalmistus - syöttö - pissatus - jne, ja silti huomas koko ajan, että olen liian hidas JA huono. Vaikka miten yrittää, niin kaikki on edelleen yhtä nälkäsiä, likasia ja pissattaa... :( Päätin sitten hyvin pian, että nämä pennut saa luvan opetella yhtä jos toista ja vähän äkkiä, kun mulla on edelleen Tiltunkin perhe hoidettavana ja viihdytettävänä muualla asunnossa. Aloin vaan päättäväisesti nostelemaan pentuja hiekkalaatikkoon, ja kolmen vuorokauden jälkeen kaikki on saanu juonesta kiinni ja enää yks vahinko on löytyny nurkasta! Kiinteetä kissanruokaa rupesin myös antamaan jo sunnuntaina, ja vaikka siitä tulee ihan kauhea sotku, niin kyllä ne kovasti yrittää lautaselta syödä :) Mirrixit matoja vastaan annoin eilen, näillä kun oli mahat ihan pinkeinä madoista, ja nyt jo hiukan näyttäis siltä, että kuuri tepsii. Mahat meni jonkun verran löysäksi jostain - ehkä Mirrixistä, ehkä jostain ruuasta mitä olen tarjoillu tai ehkä myös siitä, että nämä kiskoo niinku hengenhädässä ihan kaiken mitä niille kantaa, niin kai siinä nyt meneeki suolisto sekasin. Ihan ripulilla nyt ei sentään kukaan ole, ni ei tässä sinänsä ole suurempaa huolta ainakaan toistaiseksi. Painot nousee tasaiseen tahtiin ja pikku hiljaa elämä on alkanu pennuistakin näyttämään taas paremmalta, ja makuuhuoneseen viemäni lelut saa jo kovaa kyytiä.

Tuossa tuttipullokuvassa näkyy pullon kylkeen liimattu maalarinteippi, jossa lukee Lakki. Tarkottaa sitä, että se kuuluu tuolle, joka näyttää siltä niinku olis lakki päässä. Piti niin kiireellä saada tuo maitoshow pyörimään, että piti vaan jotku tuntomerkit pistää pulloihin, että näkee syökö kaikki ees jotenki saman verran. Nyt 6 päivää myöhemmin kutsun pentuja edelleen näillä typerillä tuntomerkkinimillä, kun toisilla hännänalustat on vaan niin mystilliset, että en uskalla vieläkään vannoa onko ne tyttöjä vai poikia :D Aivan selvästi 3 on poikia, mutta ne kaksi....melkein varma oon, että ne on myös poikia, mutta niin kauan ku en pysty vannomaan, niin saavat kulkea näillä työnimillä. Yks mikä taas on ihan varma niin on se, että tässä on kahden isän lapset. Kaks on tommosia valkokirjavia, hyvin lyhytkarvasia, pikkuisia, pienisilmäisiä ja kovaäänisiä. Ja kolme taas on mustia ja savunkirjavia, pörröisiä ja tukevarakenteisia, ja meille tullessaan valehtelematta tuplasti niin suuria ku nuo kaksi muuta. Nyt erot on vähän tasaantunu, ja pystyn jotenkin sisäistämään, että nämä ees ylipäätään on keskenään sisaruksia :)

Voih, piti vielä kirjoittaa Tiltun suhtautumisesta näihin ja päivittää Elsan, Villen ja Sulon kuulumisia, mutta pakko on ruveta sekottelemaan taas maitoja valmiiksi. Kun on vaan yks pää ja kaks kättä niin on pakko koittaa ennakoida sitä suurinta nälkää, muuten siitä itkun määrästä ei selviä järjissään! Palaan siis pian asiaan!

(....Niin, ja eihän tämä mikään ylläri ollu. Näitä orpoja alkaa nyt löytymään aivan tajuttomia määriä joka kolosta, että tässä ollaan kohta taas hätää kärsimässä, että mistä löytyy paikkoja kaikille. )

Seikkailuja suureen maailmaan

Viikonloppuna aukesi viimein sijaiskodin ovet vapaalle liikenteelle. Etenkin emoa rauhoittaa nyt tieto siitä, että se voi halutessaan liikkua vapaasti, ja pennuillakin näyttää olevan aika vahvana se kissoille ominainen suljettujen ovien viha. Makuuhuone tuntuu tälle porukalle kuitenkin niin vahvasti kodilta, että mikään hirveä suksee ei vapaa liikkuvuus ole ollut. Vaikka ovi on auki, niin siellä ne edelleen suurimman osan päivästä viettävät makuuhuoneen puolella. Onhan se tuttu ja turvallinen paikka.

Seikkailuretkiä muualle asuntoon tehdään kuitenkin porukalla vähän joka välissä. Melkein kaikki kolot on jo ehditty tutkimaan, ja hauskimpia asioita tällä hetkellä on ihmeellistäkin ihmeellisemmät kengännauhat sekä juuttinarusta tehty kori, jossa on hyvä kiipeillä. Elsa löysi yllätyksekseen kylppäristä toisen hiekkalaatikon, esitteli sen veljilleen, ja ne on nyt kaikki siirtyneet käyttämään sitä. Vielä kun äitikin siitä innostuis, niin vois siirtää makuuhuoneesta sen toisen laatikon myös kylppärin puolelle. Ruokatarjoilu on jo kokonaan siirretty keittiöön. Kaikki syö nyt niin reippaasti kaikkea mitä annetaan, että koko syömistouhu sujuu ihan rutiinilla.

Leikin välissä kiivetään toisinaan raapimispuun päälle kyttäämään naapureita, mutta kauhean kauaa ei lapset jaksa semmoseen tiirailuun vielä keskittyä. Maailma ikkunan takana kiinnostaa kyllä Tiltua, ja se viettää pitkiä hetkiä myös keittiön pöydällä katsellen jännityksissään lintuja. Sitten se ikään kuin yhtäkkiä muistaa, että ai niin ne lapset ja lähtee kurnahdellen etsimään niitä, pesee jokaisen pään eikä luovuta ennen kuin kaikki löytyy. On kyllä muutenkin niin puhelias emo, että en ole tainnu moista ennen tavata. Suu käy kaiken aikaa :) Luulin jo, että se on näinkin äkkiä alkanu haaveilemaan kolleista ja kurisee sitä, mutta kun ei sillä mitään muita kiiman oireita ole, niin pakko se on uskoa, että se vain juttelee. Kun ymmärtäis vaan että mitä!? Semmosta leppoista kurnahtelua jatkuvalla syötöllä, paitsi kun saa kaikki viereensä sängyn päälle makaamaan - siis myös minut! :)

Alkuviikosta saatiin strongholdit kaikkien niskaan, ja Tiltun korvapunkkiongelma on ihan selkeesti nyt poistunu. Se oli rassukka jo ihan tuskissaan sen jatkuvan kutinan kanssa. Samoin Elsa rapsuttelee nyt vähemmän korviaan, että ehkä niistä päästiin kertaheitolla. Joskus niitä punkkeja on vaan niin paljon, että ei kahdellakaan hoidolla lähde.

Söpöyden yliannostus tältä viikolta tuli täyteen jo eilen aamulla, kun Sulo yritti ratkaista pulmaa, jossa nukkuvan kissanhoitajan silmät olivat hämmästyttävästi kiinni! Saatoin olla jo jotenkin puoliksi hereillä, kun tunsin pienen heiveröisen tassun painautuvan hitaasti silmäni päälle. Raotin vähän toista silmää, ja näin Sulon istumassa tyynyllä, tassu edelleen mun silmän päällä, ihmettelemässä pää kallellaan tätä erikoista tilannetta. Se huomasi heti, että nyt aukesi tuo toinen silmä, katseli ymmyrkäisenä, kokeili sitä vähän tassulla ja alkoi sitten läpsyttelemään edelleen kiinni olevaa silmää, ihan niinku vaan, että tääkin täytyy saada auki!!! :) Sitä on sittemmin kiehtonut enemmänkin ihmiskasvojen tiirailu lähietäisyydeltä. Se tulee istumaan ihan nenän eteen ja katselee silmästä toiseen, ihan ihmeissään että vauuu mikä naama :D Mikko ja Venlahan oli viime kesänä samalla lailla tosi kiinnostuneita jossain kohtaa. 
Niin söpöä <3

6 vkoa

Pentujen kehittymisvauhti on jotenkin aivan käsittämätöntä! Taas kun vertaa viikon takaiseen, niin ero on ihan selkee! Meno on railakasta, ja erityisesti juoksu- ja kiipeilytaidot on pennuilla kehittyneet niin kovasti, että jouduin jo viime viikonloppuna roudaamaan niille makuuhuoneeseen virikkeeksi kiipeilytelineen ja muuta jännää. Kiipeilyteline onkin tosi jännittävä, ja siinä on lisäksi lapsille sopiva riippukeinu, jossa voi vaikka välillä ottaa tirsat. Erityisen jännittävää on myös kaivautua viltin alle piiloon ja pelotella pahaa-aavistamatonta kissanhoitajaa yllätyshyökkäyksillä :) 

Kissanruuan syöminen maidon ohella on pennuille jo niin arkipäiväistä, että ne tulevat jo porukalla syömään heti kun kutsutaan :) Ja kaikki näyttäisi kelpaavan, vaikka aluksi vähän nirsoiltiin kala- ja kanaruokien suhteen. Villekin on päässyt yli ruokafobiastaan, kun jaksoin muutaman päivän ensin syöttää sitä sormenpäästä ja sitten lattian kautta. Toissapäivänä se vielä itse veti ruuan ensin lattialle ja söi siitä, mutta nyt se uskaltaa syödä ihan suoraan kupista. 

Päivät on leikintäyteisiä, ja aikaa nukkumiseen kuluu vähemmän ja vähemmän. Uteliaisuus vaivaa pikkuisia siinä määrin, että kun Tiltu-äiti on nyt päivittäin käynyt tekemässä tutustumisretkiä muualle asuntoon, niin erityisesti Villeä on alkanut kiinnostamaan maailma oven takana. Luulenpa että tässä juhannuksen aikana täytyy sitä ovea raottaa, ja pentujen universumi laajenee oikein kunnolla ja elinpiiri kasvaa moninkertaiseksi. Tiltuhan oli alkuun tosi skeptinen ja peloissaankin, kun kävi täällä kiertelemässä, mutta on nyt tullut tyynemmäksi ja tajunnut, että vaikka täällä on 30 kissan hajut, niin ei silti mitään konkreettista uhkaa.

6 viikkoa tulee nyt täyteen, ja siinä ehkä hienoin asia on se, että on vihdoin tullut aika antaa korvapunkeille Stronghold-käsittely. Sekä emo että pennut on kyllä välillä niin tuskissaan niiden kutisevien korviensa kanssa, että tää tulee helpotuksena kaikille. 6 viikkoa tietää myös sitä, että kriittisintä sosiaalistumiskautta on pennuilla jäljellä enää viikon verran - jos nyt oikein oppaan mukaan lasketaan :) Ei sillä, että näiden mussukoiden sosiaalisuudessa varsinaisesti mitään puutteita olisi, mutta onhan noita asioita, joita ei toivoisi kissan pelkäävän ja joita nyt pitäisi esitellä pennuille oikein urakalla. Kuten esimerkiksi pölynimuri :D Ihmisten kanssa näillä ei kyllä näyttäisi olevan mitään hätää, ja siinä on varmasti emo ollut erittäin hyvänä esimerkkinä lapsilleen. Lähiviikkoina on todennäköisesti luvassa myös totuttelua toisiin kissoihin, huhut nimittäin kertovat, että sijaiskotiin olisi tulossa uusia asukkaita... ;)

6 viikon ikä tarkoittaa myös sitä, että luovutusikään on matkaa vielä toiset 6 viikkoa. Elsa, Sulo ja Ville ovat kaikki jo tässä vaiheessa saaneet useampiakin kotitarjouksia, ja on toki hienoa, että lapset on herättäneet kiinnostusta ja suurisydämisiä ihmisiä on paljon liikenteessä. Toivoisimme yhdistyksessä kuitenkin, että mahdollisilla uusilla kodeilla riittäisi malttia odottaa vielä muutama viikko, jotta näiden pikku viipeltäjien oma persoona tulisi kunnolla esiin ja nähtäisiin minkälaiset luonteet näillä kissoilla todellisuudessa on ja tulee olemaan. Kaikkihan nämä on söpöjä pieninä, mutta kannattaa pitää mielessä, että Ssesy:n sijaiskodeissa kasvaa tällä hetkellä liki 30 alle luovutusikäistä pentua - toinen toistaan suloisempia, ja kun muutama viikko vielä odotetaan, niin tunnetaan pentujen luonteita paremmin. Hurmaavaa olemusta tärkeämpää niin kissoille, tuleville omistajille kuin meille ssesyläisillekin on se, että suhteet natsaa, tuleva koti saa juuri sellaisen kissan kuin haluaa ja että kissa saa juuri sellaisen kodin, joka sille parhaiten sopii. Kysellä saa toki hyvissä ajoin, mutta toivomme, että lopulliset päätökset ja varaukset tehdään vasta lähempänä 12 viikon ikää.

Tähän loppuun vielä elävää kuvaa taaperoista. Taustalla kuuluu Tiltu-emon jatkuvaa rupattelua. Lopussa on nähtävissä vähän sitä Tiltun lempeyttä ja pitkää pinnaa, jota koko ajan olen ihaillut. Tätä pentukolmikkoa kun on iltasella tosi vaikea saada rauhoittumaan iltamaidolle ja yöpuulle!

Reipas pesue

Taas on melkein viikko vierähtänyt, ja pikkuisten vauhti vaan kiihtyy päivä päivältä. Aivan äärettömän sosiaalisia ja reippaita nämä lapsukaiset ovat jo tässä vaiheessa, ja hyvä niin. Aina kun astun huoneeseen ja sanon HEI, niin koko porukka juoksee innoissaan vastaan ja Ville varsinkin tervehtii takaisin niin täydestä sydämestään, että en tällä hetkellä tiedä ehkä mitään hellyyttävämpää. Samaten kun aamulla herään, kurkkaan sängyn reunan yli ja sanon huomenta, niin nämä nousee saman tien pystyyn ja alkaa innostunut miuuu-miuuu-miuuu-konsertti :) 

Tilda, eli tuttavallisemmin Tiltu, on myös mitä sosiaalisin ja ystävällisin tyttö. Se nauttii yli kaiken siitä, että makaan sen vieressä lattialla ja rapsuttelen ja se saa sydämensä kyllyydestä puskea mun naamaa. Se ei oikein uskalla istua sylissä tai maata sängyn päällä, ellei ole aivan 100% varma, että hänellä on siihen lupa ja oikeus. Semmonen nöyrä, sydämellinen ja puhelias neito on Tiltu. Se juttelee lapsilleen (ja ilmeisesti myös mulle) aivan jatkuvasti mukavilla kurnahduksilla ja kehrää niin mahdottomasti :) Ensimmäinen kierros axiluria näytti tekevän Tiltulle jo paljon paremman olon. Se näytti viime viikolla aivan järkyttävän laihalta, vaikka toki söi kaiken aikaa. Nyt kuurin jälkeen on masu tasoittunu ja katsekin kirkastunut. 

Viime viikollahan kävi niin onnekkaasti, että Iitu sai lähteä ikiomaan kotiin, joten nyt tämän makuuhuoneen porukan lisäksi ei talossa muita kissoja olekaan. Periaatteessa siis nämä saisivat levittäytyä jo ihan vapaasti koko asuntoon, mutta Tiltu on päättänyt, että makuuhuoneessa pysyttely on turvallisempi vaihtoehto. Muutaman kerran se on varovasti käynyt katsastamassa paikkoja, mutta palaa aina kiireesti omaan huoneeseensa. Ajattelin, että saavat pysyä makkarissa niin kauan kuin haluavat - pennuillehan ei sen ulkopuolista universumia ole vielä edes olemassa, ja kyllä Tiltu sitten varmasti tahtonsa ilmaisee, kun haluaa viedä lapsensa suureen maailmaan.

Oikean kissanruuan maisteluharjoitukset on jatkuneet vähän vaihtelevalla menestyksellä. Sulo on ollut edelleen hyvin innoissaan isojen kissojen ruuasta, ja se onkin onnistunut säilyttämään johtopaikkansa punnituksissa. Elsa ei ihan kaikkea uskalla maistaa, ja joinain päivinä onkin turvallisinta vain imeä maitoa. Ville on kuitenkin selvästi kolmikon skeptisin. Se ei ole tainnut kertaakaan syödä mitään kissanruokaa sen viimeviikkoisen jälkeen. Välillä se saa jopa oikein väristyksiä, kun sitä niin inhottaa tarjolla oleva ruoka :D Mutta eiköhän Villekin vielä asialle lämpene, eihän tässä mitään hätää sen kanssa ole. 

Hiekkalaatikolla käynti on sen sijaan muuttunut täysin luonnolliseksi toiminnaksi eikä se tuota kellekään mitään ongelmaa. Välillä siellä käydään jatkuvasti ja ihan porukalla, ja joskus laatikossa on jopa niin mukavaa, että täytyy pistää painiksi kesken kaiken :) 

Sulolla on tässä pesueessa selvästi vahvin metsästysvietti - tämän on voinut havaita jo parin viikon ajan. Se oppi ensimmäisenä hyppäämään, ja sehän se vasta onkin tärkeä taito vaaniessa ja hyökätessä maton hapsuihin tai viltin kimppuun. Tällä viikolla makuuhuoneeseen tuotiin mystisiä palloja, joita muut ensin vähän pelkäsivät, mutta Sulo aloitti saalistushommat saman tien. Sen elämä on tällä hetkellä yhtä suurta metsästyksen täyttämää seikkailua. Kun sisarukset rauhallisesti kiipeävät pesäkoppaan, niin Sulon on aivan pakko hypätä ja syöksyä sinne pää edellä, ihan sama mihin asti hyppy yltää tai osuuko ensinkään oikeaan suuntaan - pääasia, että adrenaliini virtaa ja haasteita riittää.

Elsa pörröisine turkkeineen näyttää pennuista suurimmalta, mutta on vielä toistaiseksi köykäisin. Se on jo oppinut huippuhyväksi painijaksi ja pistää veljiään selälle tuon tuosta. Elsaa kiinnostaa kovasti päästä sängyn päälle ja katsella maailmaa siitä vinkkelistä. Sieltä ylhäältä käsin kaikki näyttää niin tosi paljon jännittävämmältä, että monesti pikku häntäkin pörhistyy omia aikojaan :) 

Ikää neljä viikkoa

Paljon on tapahtunut muutamien päivien kuluessa. Tämä on ollut varmaan vilkkain viikko pentujen kehityksen suhteen. Kun viikko sitten ne vasta ottivat ensimmäisiä horjuvia askeliaan, niin nyt ne opettelevat jo ottamaan huimia juoksupyrähdyksiä, hyppäävät, kiipeilevät ja painivat keskenään. Kaikki tämä tietenkin hurmaavan kömpelönä ja haparoivana, mutta silti! Emo on ylpeä ja suhtautuu muhun ja muihinkin ihmisiin äärimmäisen rennosti. 

Kehityksen kärjessä on Elsa, 418 grammaa. Elsa osaa juosta jo metrin kerrallaan ja tutustuu reippaasti kaikkiin makuuhuoneen koloihin ja kolkkiin. Se oli ensimmäisenä maistamassa ihkaoikeaa kissanruokaa toissapäivänä ja kävi samana päivänä myös laatikolla pissalla - ihan oma-aloitteisesti! Elsan suu on  jo täynnä pikkuruisia hampaita, ja se on siinäkin suhteessa veljiään vähän edellä. Seuraavana kissanruokaa uskalsi maistaa Ville. Ville on ollut koko ajan pentueen isokokoisin, painoa on nyt 451 grammaa. Myös Ville osasi eilen käydä pissalla laatikolla, vaikka se alkuun oli niin kovin vaikeaa, että se vaan itki ja itki laatikossa, kunnes Tilda-äiti kävi hakemassa sen niskasta koppaan. Toisella yrittämällä asia hoitui kuitenkin mallikkaasti. 

Pentueen pikkuruisin poika Sulo syvänsinisine silmineen on ollut vähän sisaruksiaan vetäytyvämpi, ja olen sitä vähän tosiaan murehtinutkin, että jääkö se muun porukan jalkoihin. Se on tykännyt lähinnä viettää aikaa äitin kanssa kaksistaan ja tutustua ympäristöön ihan itsekseen. Tässä viime päivien aikana se on onneksi kuitenkin alkanut osallistumaan myös ryhmäpaineihin ja on niin reipas ja utelias, että turhaa murehdin. Sulon ensitutustuminen kissanruokaan tapahtui vasta tänä aamuna, ja se olikin sitten niin herkkua, että Sulo kohosi ensimmäistä kertaa punnituksen voittajaksi 455 grammalla! Ja siihen päälle se kävi sitten hänkin laatikolla pissalla, että nyt voidaan riemulla ilmoittaa, että kaikki kolme on oppineet nämä kaksi suurta asiaa pienen kissan elämässä! :)

Nyt jatketaan harjoituksia, maistellaan ruokia ja treenataan kävelyä. Ja ehkä mahdollisesti jo loppuviikosta ainakin Tilda pääsee tutustumaan tähän taloon makuuhuoneen ulkopuolellekin. Iitua nimittäin tullaan tänä iltana katsomaan, ja voipi olla että tämä lemmekäs tyttö saa samantien muuttaa uuteen ikiomaan kotiin!