perjantai 26. heinäkuuta 2013

Haastetta peliin

Pari päivää sitten tänne toimitettiin ladon alta kiinni saatu kissaperhe. Sijaiskodin uudet asukkaat saivat makuuhuoneesta itselleen mukavan yksiön, ja Mikko, Venla, Julia ja Sade joutuivat sopeutumaan siihen masentavaan tilanteeseen, että yhden huoneen ovi on nyt jatkuvasti suljettuna eikä kukaan pääse nukkumaan sänkyyn eikä piiloutumaan vaatekaappiin. Tämä uuden porukan eristäminen johtuu ensinnäkin siitä, että yksi pennuista oli juuri ennen tänne tuloa selittämättömästi kuollut ja lääkärin neuvon mukaan varmistetaan nyt ensin, ettei perhe kanna mitään kuolettavaa tautia mukanaan. Ja toiseksi, ihan henkistä stressiä vähentääksemme, on parasta, että nämä luonnon armoilla varttuneet lapsukaiset ja heidän hysteerinen ja arka emonsa saavat rauhassa tottua kotielämään, ennen kuin meidän muut kissat hyökkäävät tekemään tuttavuutta yli-innokkaana.

Ainakin tällä erää perhe vaikuttaa terveeltä, ruoka maistuu ja lapset leikkii. Emo on tosi pieni ja sillä on ehkä vähän tulehdusta toisessa silmässä, mutta esimerkiksi kaikkien korvat näyttää näin kuvienkin perusteella poikkeuksellisen puhtailta. Ensimmäisen päivän he kyhjöttivät sängyn alla seinän vieressä, mutta jo toisena päivänä pennut kiipeilivät ikkunalla (näin tämän ulkoa päin), ja kun vein ruokaa makuuhuoneeseen, makasi koko porukka sängyn päällä! Huraa! Emo kuitenkin sähisi ja murisi hurjana ja täytyy sanoa, että vaikka olen paljon kissoja nähnyt, niin en koskaan semmosta pakokauhuista katsetta, mitä tällä oli. Tajusin siinä kohtaa, että tässä tullaan tekemään vielä paljon töitä, ennen kuin meistä tulee ystäviä.

Onnekasta tässä haastavassa tilanteessa on se, että pennut on vasta tuommoisia korkeintaan 5-viikkoisia, ja vaikka siis osaavat jo (onneksi) pelätä ihmistä, niin lapsekas uteliaisuus meinaa silti viedä pelosta voiton. Eilen vietin useamman tunnin maaten makuuhuoneen lattialla pentuja houkutellen, kun huomasin, että toinen pennuista ei ehkä pysty vastustamaan hassuja rapisevia foliopalloja. Pitkän yhteisen pallottelun jälkeen tämä pörröinen pikku tiikeri oli uskaltautunut jo metrin päähän, ja sitten otettiin järeämmät aseet käyttöön: puinen helminauha!



Hitaasti mutta varmasti pentu uskaltautui koskemaan helmiä, sitten seuraamaan ja lopulta se oli niin päättäväinen, että otti helmet suuhun, repi niin lujaa, että mun ote irtosi ja vei helmet äidillensä näytille. (Huomaa kuinka äippä sängyn alla silmä kovana koko ajan seurasi tätä pennun touhuilua!) Tässä vaiheessa suurisilmäinen harmaa sisarus uskaltautui nousemaan lattialle Julian vanhasta maastokuvioidusta pesäkopasta. Ensin se ei olisi millään uskaltanut koskea mihinkään, vaikka aivan hirmuisesti teki mieli, mutta kun tämä rohkeampi tapaus rymysi pallojen kanssa ympäri lattiaa, niin lopulta toinenkin rohkaisi mielensä.


Emo seurasi siis tarkasti tätä touhua ja mun liikkeitä, ja toivon mukaan se nyt tajusi edes vähän, etten oo mitään pahaa heille yrittämässä. Noiden aikuisten luottamus tahtoo aina olla kiven alla, vaikka kaikkensa koittaa. Eihän sitä tiedä, miten vähän niillä edes on kokemusta ihmisistä ja sitten voi vain arvailla, miten huonoja ne kokemukset voi olla. Tämä emo on  villiintynyt, mutta se ei todellakaan tarkoita, että se olisi käymässä kenenkään päälle, sitä vaan pelottaa kamalasti. Ja mä olen päättänyt näyttää sille, että nyt kääntyi elämä parempaan suuntaan ja että ihmisistä ei ole vain haittaa vaan niistä voi myös olla suuri apu väsyneelle ja nälkiintyneelle kissaäidille.

Suunnitelmissa on nyt vaan jatkaa tätä lähestymistä pentujen leikittämisen kautta, ja kun nyt pari viikkoa on syöty kunnolla ja vahvistuttu, niin käydään sitten lääkärillä vielä tarkistamassa, että kaikki on kunnossa!

7 kommenttia:

  1. Ihanan positiivisesti suhtaudut emoonkin :) Moni olisi jo valmis luovuttamaan. Voin sanoa, että vuosi sitten olin minäkin. Nyt olen nähnyt niin isoja ihmeitä tapahtuvan nimenomaan näissä villiintyneissä, että uskomus on enemmän se, että jokainen kissa kesyyntyy. Siihen vaan tarvitaan sopiva aika, paikka ja henkilö.

    Pentujen vieroituksen jälkeen voisi kokeilla Calm-ruokaa leikkiterapian tukena. Sitä ei voi antaa tiineille/imettäville, mutta on toiminut meillä vastaavien tapausten tukena tosi hyvin. Enitenhän ihmiskontakti vaikuttaa, mutta tämän selkeästi jo tiesitkin.

    Onnea kesytykseen ja pennuille paljon pusuja! :)

    VastaaPoista
  2. Heissan!

    Jonna antoi minullekin tämän blogisi osoitteen, ja siitä lähtien, kun kiikutimme kissat sänkysi alle, olen käynyt vähän väliä kurkkimassa, milloin mahdat päivittää tästä pienestä ja arasta perheestä ensimmäisiä kuulumisia.

    Olen aivan vakuuttunut, että parempaan hoitopaikkaan tämä surullisen ja kovan alun saanut kissakolmikko ei olisi voinut päätyä. Toivottavasti teillä lähtee synkkaamaan myös emon ja tuon aremman pennun kanssa hiljalleen. Yhteinen alku tuon ruskearaidallisen pennun kanssa vaikuttaakin tekstin perusteella oikein lupaavalta.

    Blogistani löytyy lyhyesti tarinaa tämän pienen perheen taipaleesta ennen päätymistä sänkysi alle, mikäli haluat käydä kurkistamassa löydät tarinan täältä http://eenuca.blogspot.fi/2013/07/harras-hetki.html, skrollaa vaan nuo kirkkoaskartelut ohi. :)

    Sallinetko, että liittäisin blogiini myös facebookissa kirjoittamasi loistavan tekstin siitä, mitä Tiinan päivänä tapahtui, ja käyttäisin ohessa jotakin tämän postauksesi kuvista? Linkittäisin tekstin ja kuvat johtamaan sitten tänne blogiisi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista ja kannustuksesta! :) Ja kiitos Eena tuosta omasta linkistäsi. Te ootte kyllä tämän perheen kanssa toistaiseksi tehneet suurimman työn, että ylipäätään saitte ne kiinni! Ja kiva kuitenkin nähdä kuva tuosta kolmannestakin pennusta, kaikkein huono-onnisin rassukka..

    Ilman muuta saat jakaa sen fb-jutun ja näitä kuviakin saat käyttää, mä oon jo muutenkin ihan hämmentyny, kun se kuva on jaettu melkein 50 kertaa?!? :O

    VastaaPoista
  4. On aina iloista kuulla näistä parempaan kääntyvistä kohtaloista. Itselläni on parasta aikaa villiintyneestä pennusta kesytetty kotikissa. Emo katosi ja jo villiintyneet kolme pentua jäivät hoteisiini. Aluksi ruoka oli paras kesytysväline ja kun rohkeutta alkoi kertyä niin leikki. Kaksi pentua saivat yhteisen kodin ystäväni luota ja yksi jäi kotikonnuille. Kesytys kesti pitkään, mutta oli hurjan palkitsevaa. Oma prinssini täytti tänä kesänä seitsemän vuotta. Aikuisen kissan luottamuksen voittaminen on varmasti paljon vaikeampaa, mutta ehkä emokin rohkaistuu kun huomaa, ettei pennuilla ole mitään hätää. Paljon onnea pienen perheen elämäntaipaleelle!

    VastaaPoista
  5. Täällä eräs kissojen ystävä hei! Lueskelin näin saikkupäivän ratoksi blogisi läpi ja useampaan otteeseen olin tippa linssissä - milloin liikutuksesta, milloin ilosta ja milloin surusta. Teet tärkeää työtä ja olet saanut seurata monen kissan elämää ja tutustua hienoihin persooniin. Lisäksi kirjoitat kivasti, tätä blogia jään seurailemaan ja samalla vähän harmittelemaan, ettei itsellä riitä tila eikä aika toimia sijaiskotina (onneksi kotoa kuitenkin löytyy kaksi ikiomaa hurinakonetta, joista toinen on rescuetapaus). Tsemppiä tämänkin kissapoppoon kanssa, mahtava päästä seuraamaan sijaiskotielämää edes netin välityksellä.

    VastaaPoista
  6. Meillä noiden emojen kanssa on mennyt se parista kuukaudesta vuoteen, kun on saatu luottamus rakennettua. Eiköhän se siis honaa, että hei, ihmisethän on aika mukavia ruoka- ja rapsutusautomaatteja, kun vaan pääsee tutustumaan ;)

    VastaaPoista