Pikku taaperot

Venla poseeraa

Viime viikko oli sijaiskotinäkökulmasta täysin painajaismainen, mutta samaan aikaan aivan maailman täydellisintä aikaa! Valvotut yöt, ympärivuorokautista hoitoa vaativat vauvat ja takkuavien henkilökemioiden takia rymyävät isommat kissat - meinasi väsy kyllä yllättää kissanhoitajan loppuviikolla.... Mutta kun toisaalta on saanut seurata näiden pikkuisten ihanuuksien viipellystä, niin ei tulisi mieleenkään valittaa. Joka aamu on voinut huomata, että taas on yön aikana uudet palaset loksahtaneet pienissä päissä paikalleen ja joku uusi taito on saatu haaviin: Ensin opittiin kävelemään huojumatta, sitten juoksemaan, hyppäämään, syömään lautaselta vauvanruokaa, kiipeämään sohvalle, ja lopulta jopa kävelemään läpi suuuuuuren olohuoneen kylppäriin asti, kiipeämään hiekkalaatikkoon, kaivamaan kuopan ja pissaamaan ihan itse niin kuin isot kissat <3 Kyllä on sydän sulanut monta kertaa viime päivinä. Monta kertaa on myös - jälleen kerran - täytynyt ihmetellä, millaisia superotuksia kissaemot on! Varsinkin tässä vaiheessa, kun meno alkaa olla jo melkoisen vilkasta, niin miten ihmeessä emo pystyy seuraamaan ja hoitamaan turvaan kaikki lapsensa tuolla luonnon helmassa.

Julia hoitaa pieniä

Nämä muksut on kyllä ottaneet mut täysin äidikseen. Tässähän melkein ylpistyy, kun kerrankin voi saada kissoilta osakseen näin paljon positiivista huomiota ja pyyteettömiä kiintymyksenosoituksia :D Ne tietävät, että minä olen se, jolta saa maitoa, joten kun nälkä yllättää, ne tulevat raaputtelemaan kantapäitä, että heiiii sais antaa ruokaa.  Julia on ottanut hoitotädin roolinsa erittäin vakavasti. Hänen tärkeimpänä tehtävänään on ollut hoitaa pikkuisten peseminen, nyt kun pissaaminenkin onnistuu jo näiltä ihan omin avuin, mutta Julia tekisi kyllä mielellään paljon enemmänkin. Kun vauvat syö tai nukkuu, niin Julia tulee ihan viereen istumaan ja katselee aivan intoa puhkuen, että "joko saa hoitaa, joko saa hoitaa?!?". Jos ei juuri sillä hetkellä sitten saakaan hoitaa, niin Julia ottaa mouruten kissanvaljaat ja talutushihnat suuhunsa, kiertää ympäri kämppää ja retkahtaa lopuksi niiden kanssa sohvalle. Jonkinlaisia sijaislapsien sijaislapsia vissiin...

Sade ei tahdo kerta kaikkiaan ymmärtää näitä otuksia. Ensimmäisten päivien kauhupaniikki on jo hieman lieventynyt, ja Sade uskaltaa jo käydä haistamassa nukkuvia pentuja. Mutta jos se joutuu alle puolentoista metrin etäisyydeltä ohittamaan jomman kumman, niin ohitus tapahtuu hirveän murinan ja sähinän saattelemana. Julia taas  ei voi hyväksyä tällaista negatiivista suhtautumista pentuihin, joten välillä tilanne kärjistyy kahden isomman tytön välillä. Toisaalta pentujen läsnäolo on muuttanut kuvioita taas siihen suuntaan, että Sade jopa tulee joka aamu sänkyyn sanomaan huomenta ja ottamaan vastaan rapsutuksia! Eli ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi! :)

Terveydellinen tilanne on täällä muuten kohentunut valtavasti! Antibioottien avulla lähti niin Mikon silmätulehdus kuin Venlan keuhkorohinatkin. Hyvä ruoka ja ahkera leikkiminen on myös vahvistaneet Mikon nilkkaa niin kovasti, ettei vasen etutassu näytä enää ollenkaan niin pahalta, ja sijaisäiti uskaltaakin toivoa, että jalka vielä oikenee aivan normaaliksi.

Mutta kas kun olin ehtinyt huokaista helpotuksesta tämän tervehtymisen johdosta, niin Mikkopa sitten tänä aamuna järsi vaivihkaa tuttipullon tutista sentin pituisen palan irti ja nielaisi sen vailla minkäänlaista ylimääräistä reaktiota!! Lääkärin määräyksestä koetamme nyt parafiiniöljyllä vauhdittaa tutinpalan ulospääsyä... Kyllä lapsista on sitten kova huoli ja murhe kaiken aikaa! :)

Ihanaiset pikku sisarukset omassa pesämajassaan