Kävelyharjoituksia

Pennuilla on ikää nyt nippa nappa kolme viikkoa. Aika kuluu edelleen pääasiassa syöden ja nukkuen, mutta virtaa riittää jo pieneen retkeilyyn metrin säteellä emosta ja vähän painin alkeitakin on jo harjoiteltu. Pesänä toiminut pahvilaatikko ei viime viikon jälkeen sitten kelvannut emolle enää laisinkaan, ja pentujen elämän keskiönä on sittemmin ollut pieni tyyny lattialla seinän vieressä. Yritin kyllä saada rakennettua siihen vähän ylellisempiä puitteita, mutta Tildalla on ilmeisen vaatimaton maku.

Elvis lähti tiistai-iltana omaan kotiin. Iitu olis ollu vähän hanakammin lähdössä, juoksi boksiin heti, kun ovi avattiin :) Mutta kyllähän sitä sitten saatiin oikea kissa matkaan ja ihan varmasti Elvis sopeutuu nopsasti uuteen elämään. Iitu on täällä sen jälkeen nautiskellut huomion keskipisteenä olemisesta ja näyttäis vähän rentoutuneemmaltakin, vaikka eipä sillä alunperinkään tuntunut Elviksen kanssa mitään ongelmia olevan.

Viikonlopun ohjelmassa meillä olis sitten makuuhuoneen tyyppien ensimmäinen madotus. Voi raasut, niitä järkyttyneitä ilmeitä sitten! :D

Saunakissoja

Nämä sijaiskissat viettää välillä paljonkin aikaa saunassa, siellä kun saa olla rauhassa ja näin lämpimillä keleillä se taitaa olla vieläpä kaikkein viilein huone. Varsinaisiksi löylykavereiksi kissoista silti on harvoin. Julia tykkäs maata lämpiävässä saunassa, mutta liian kuuma oli hänellekin liian kuuma. Pienissä löylyissä on ylälauteella uskaltaneet istua kaikki Armin pennut sekä edesmennyt Harri. Se löylyn heittäminen ja sihinä kuumilla kivillä on vaan niin kauhistuttavaa, että sitä ei oikein kenenkään kissan hermot ole kestäneet.

Saunanraikas poika

Eilen sain todeta, että kyllä niitä kunnon saunakissojakin vain on! Elvis saapui reippaasti tervehtien ylälauteelle mun viereen, pisti makuulle ja alkoi kehräämään. Asteita oli suunnilleen 80, eikä yhtään Elvistä haitannu, että heitettiin lisää löylyä. Se vaan antaumuksella nautti saunan tervehdyttävistä vaikutuksista, vaikka minä jo aloin murehtimaan, että on se kissalle jo liian kuumaa. Virkistykseksi valelin viileää vettä Elviksen päälaelle ja pitkin selkää ja ai että se oli hänestä mukavaa! Aivan huvitti, kun sitä ei yhtään hirvittäny, se vaan kehräs ja nautiskeli. Lopulta piti kantaa se sieltä pois, muuten varmaan olis istunu koko illan sielä lauteilla :) Ja kyllä oli sitten turkkia helppo harjata saunan päälle ja tuli hieno poika! Täytyy nyt vinkata tuleville omistajille, että Elviksellä on tämmösiä mielitekoja!

Ja saunateema omalla tavallaan jatkuu makuuhuoneen pikkuperheen luona, kas kun ilmeisesti vilteillä vuoratussa pahvilaatikossa on viime päivinä lämpötilat nousseet jonkin verran ahdistaviin lukemiin. Heräsin aamulla neljältä hätääntyneeseen vinkumiseen, ja hetken siinä ihmeteltyäni tajusin, että emo (nyt viimein Tildaksi ristitty) on käynyt ripottelemassa pentunsa pitkin viileää lattiaa tuuletusikkunan läheisyyteen, ja siellä ne nyt huusi, että voi äiti äiti mistä on kysymys!?! Ja emo katsoi mua kysyvästi ja huusi lastensa mukana, se on niin hassu kun se on niin kovaääninen ja sen kasvot on niin ilmeikkäät :) Ratkaisimme tämän dilemman sitten niin, että käänsimme laatikon kyljelleen ja teimme näin pesästä tämmösen avomallin, johon ikkunasta nyt virtaa viileää ilmaa ja kaikilla on enemmän tilaa köllötellä. Kyllähän se vähän auliisti nyt tarjoaa pennuille mahdollisuuden mönkiä pesästä pois, mutta mönkikööt :)

Eena kyseli Tiina-kissan ja pentujen kuulumisia, ja ne uutiset on kyllä mieltälämmittäviä! Molemmat pojat, Oula ja Pyry, on talven aikana muuttaneet omiin koteihin, eli ilmeisesti heistä kasvoi kohtalaisen normaaleja nuoriamiehiä :) Tiina on edelleen toisessa sijaiskodissa, arkailee ja epäilee, mutta on kuulemma jo tammikuussa antanut itseään vähän silittää, joten olettaisin, että tilanne on Tiinankin kohdalla parantunu. Suunnitelmissa on tässä alkukesästä käydä tervehtimässä kaimaa, voin sitten kertoa lisää! Ja niistä mun syksyn kissoistahan vielä Sade siirrettiin ennen joulua toiseen sijaiskotiin, ja siinä kävi sitten niin, että Sade sai tästä uudesta sijaiskodista pysyvän kodin. Eli hyville teille pääsivät kaikki täältä :)

Videoterveisiä

Meno ei ole täällä sunnuntaista paljoa muuttunut. Syödään ja nukutaan ja sitten taas syödään. Silmät on kaikilla entisestään kirkastuneet, mutta maailma laatikon ulkopuolella ei ole vielä ketään alkanut kiinnostamaan. Elsasta kyllä huomaa päivä päivältä selvemmin, että se on temperamentiltaan oikeinkin terhakas tyttö, ja kehityksessä jonkin verran veljiään edellä. Se ottaa jo kovasti kontaktia minuun, katselee suurilla silmillään ja yrittää ottaa sormesta kiinni. Se myös yrittää vähän väliä mm. pestä itseään - eli tökkii kielellä omaan kainaloonsa :)

Möngerrys näyttää nyt suunnilleen tältä:

Onnellinen perhe

 

Pikku perheellä on nyt viikko takana tätä sisätiloissa elelyä, ja kaikki on oikein hyvin, kuten emon ilmeestäkin voi päätellä. Jo muutaman päivän ajan se on malttanut ottaa rennommin, uskaltaa jättää pesälaatikon ja istuskelee paljon omissa oloissaan sängyn alla. Sähinät on taaksejäänyttä elämää, ja laatikon ulkopuolella se on jo monesti intoutunut puskemaan ja kiehnäämään mua kaikella lailla. On se kyllä todella ystävällinen ja sydämellinen neiti, aivan siinä sydän sulaa :)

Pentujen painot nousee edelleen mukavasti, nyt vaan vähän epätasaiseen tahtiin. Toisina päivinä tyttö kasvaa kolmikosta eniten, toisina päivinä jompikumpi pojista. Alkuviikosta vielä pelkäsin, että tuo pienempi poika jää toisten jalkoihin, mutta hienosti se on pitäny huolen syömisestään ja kasvaa muiden mukana. Silmätkin alkoi aukeamaan jo keskiviikkona: ensin tytöllä, sitten sillä pienellä pojalla ja perjantaina lopulta punaisella pojallakin. Ja tämän merkittävän käänteen myötä lapsukaisille löytyi heti nimetkin! Tyttö on nimeltään Elsa, ruskeavalkoinen tiikerisöpöliini on Sulo ja toinen tikrupoika on Ville.  

Vielä pennut malttaa keskittyä pääasiassa vain nukkumiseen ja syömiseen, mutta ei varmaan mee enää montaakaan päivää, kun sieltä laatikosta ruvetaan pyrkimään suureen maailmaan. Veikkaisin, että Elsa on sieltä tulossa ensimmäisenä, hän kun on niin reipas ja kova liikuskelemaan. Ville on eniten äitin vauva. Se nukkuis mieluusti vain emon leuan alla ja vinkuu kauhuissaan aina kun punnitaan. Sulo on vetäytyvää ja mietiskelevää mallia, siitä tulee varmaan semmonen tosi kiltti ja leppoisa sylikolli :)

Iitu ja Elvis makuuhuoneen oven toisella puolella olisivat kiinnostuneita näkemään, että mitä siellä oven takana oikein tapahtuu, mutta eivät onneksi ole mitenkään yli-innokkaita asian suhteen. Ne elää edelleen sopuisasti rinnakkain, mutta päivä päivältä huomaan selvemmin, että kun Elvis on ujo ja kiltti, niin Iitu on selkeesti railakkaampi leikeissään. Varsinkin kun se haluais leikkiä nimenomaan jonkun kanssa, ja Elvis taas ei ymmärrä tämmöstä ryhmätoimintaa ollenkaan. Väärinkäsityksiä tulee kaiken aikaa ja välillä vähän surettaa koko Elvis, kun se juoksee edellä ja Iitu perässä. No, mutta Elvis ei joudu tilanteesta enää kauaa kärsimään, nimittäin hän on alustavien sopimusten mukaan lähdössä omaan loppuelämän kotiin reilun viikon päästä! Ja vieläpä talon ainoaksi kissaksi nauttimaan rakkaiden ihmistensä jakamattomasta huomiosta! Ja se on juuri sitä mitä Elvis kaipaa :)

Seestynyt tunnelma vauvaosastolla

Pari vuorokautta on nyt kulunut, ja elo makuuhuoneen puolella alkaa näyttää melko seesteiseltä. Emo panttasi laatikolla käymistä sunnuntai-iltapäivästä tiistai-iltapäivään, mutta on sen jälkeen uskaltautunut tarpeilleen jo useamman kerran. Öisin se on myös käynyt tankkaamassa raksukupilla, ja ruokahalu näyttäis muutenkin lisääntyneen. Käyn muutaman tunnin välein tarjoamassa sille kuppia sinne pentulaatikkoon, ja suurella innolla se joka kerta syö lautasen tyhjäksi. 

Emo sähähtää hillityn elegantisti edelleen aina kun saavun paikalle, vähän niinkuin varmuuden vuoksi. Se antaa kuitenkin nyt rapsutella ja kehrää onnellisena. Ja antaa mun myös koskea vauvoihinsa. Eilen sain kolmikon punnittua, ja kaikille oli tullut hienosti painoa lisää se toivottu 10-15 g/vrk, ja olipa käynyt niinkin, että nämä kaksi pikkuisinta olivat ottaneet punaraitaista kaveria kiinni :)

Vauvat ei edelleenkään tiedä tämän maailman menosta mitään. Yhdellä on edelleen se napanuora kiinni. Ja samainen pentu näyttäis vähän jäävän toisten jalkoihin, kun taistelu emon nisistä on jo tässä vaiheessa aikamoista, vaikka huonollakin matikkapäällä kyllä aattelis, että nisiä on kolmikolle riittävä määrä... Mutta tämä yks sirvana käy sitten erikseen syömässä, kun sisarukset nukkuu. Ja nehän nukkuu! Ja näkee unia ja sätkii kaikella lailla! Ja niitä katsellessa voi melkein huomata, kuinka ne kehittyy niin että kohina käy :)  Nyt ne on tommosia pötkylöitä, mutta kohta kahden viikon päästä ne jo vipeltää niin, ettei niitä pidättele enää mikään!

Rauhoittavaa nyt kuitenkin tietää, että emo on tottunut uuteen tilanteeseen eikä ahdistunu muutoksesta niin kauheasti, että olis pennutkin jääny hoitamatta - sitäkin jo ehdin pelkäämään. Tämmöstä menoa vauvaosastolla oli eilen:

Vauvauutisia

Viime aikoina on näitä raskaana olevia kissoja jokakeväiseen tapaan alkanut löytymään vähän sieltä sun täältä, ja yhdistyksen sijaiskodeissa onkin jo Miisu-, Miina- ja Moona-nimiset emot ehtineet synnyttää omat pentueensa. Viime keskiviikkona tänne meillekin piti muuttaa raskaana oleva kissaneiti, mutta kun siirron aika tuli, ei tätä emoa enää löytynytkään mistään. Ainoa johtopäätös oli se, että se on jo lähtenyt keskenään johonkin aitan alle synnyttämään. Ja voi tuska ja ahdistus, kun piti murehtia, kun oli kylmiä öitä ja sateisia päiviä... Eilen vihdoin kuului ilouutisia: emo oli löytynyt ja risukasasta myös kolme lämpöistä vauvaa!

Pesue muutti siltä seisomalta mun makuuhuoneeseen, jossa saavat olla rauhassa muilta kissoilta ja kaikelta vilskeeltä. Vauvat eivät tästä siirrosta varmaan ymmärtäneet tuon taivaallista, mutta emo veti tilanteesta kyllä totaalisesti herneet nenään. Se hyppi ensin hetken seinille, kunnes paineli sängyn alle piiloon. Annoin sille sinne ruuan, jonka se heti söi, mutta maha oli niin kauhusta sekaisin, että ruikulit tuli siihen paikkaan, mistä se taas itse ahdistui niin paljon, että pissasikin vielä alleen. Ja sitä tavaraahan sitten tuli. Voi elämän kevät! Mutta ei voi moittia kissaa. Sen käytös vaan todisti, että olimme sen ylvään suunnitelmamme kanssa oikeassa: aina pitäis pyrkiä siirtämään emo ennen synnytystä eikä sen jälkeen. Stressin määrä tuommosten vastasyntyneiden kanssa on luonnollisesti emolla melkoinen. Noh, nyt kävi näin. Siivosin sotkun, ja emo katseli mua vähän pahoillaan. Sen jälkeen se tsekkas pentulaatikon, sitten hiekkalaatikon, sanoi mulle mau, ja mä sitten aattelin, että olkaa nyt ihan rauhassa, minä poistun paikalta.

Ikää näillä oli eilen korkeintaan kolme päivää. Lähdetäänkin nyt siitä, että niiden syntymäpäivä oli 8.5., niin on sitten jatkossa helpompi muistaa. Tuo pikkuisin vasemmalla näyttäisi olevan sisarusparven ainoa tyttö, kevyesti kilpparikuvioinen, ja painoi tullessaan 121 grammaa. Keskimmäinen painoi 130 grammaa. Hänellä on vielä  7-senttinen kuivunu napanuora kiinni :) Ja tuo ihana punanen onkin sitten selvästi toisia isompi, painoa 150 grammaa. 

Sijaiskotina mulla on kokemusta näin pienistä kissavauvoista ainoastaan Armin perheen myötä. Armihan synnytti syyskuussa 2012 samaisessa makuuhuoneessa neljä pentua, ja niitä sitten yhdessä kasvatettiin :) Armi oli niin osallistava tyyppi, että sitä piti synnytyksessäkin koko ajan tukea, hän piti mua kädestä kiinni läpi koko urakan, ja ensimmäisinä viikkoina se antoi mun (ja oikeastaan kaikkien muidenkin ihmisten) ihan vapaasti hoitaa vauvojaan eikä sitä huolettanu ollenkaan eikä se osoittanu minkäänlaista epäilyä missään vaiheessa. Armin lapsukaisista kyllä sitten näkikin viikkojen kuluessa, että olivat sosiaalisuudessaan ja reippaudessaan ihan omaa luokkaansa! Tähän verrattuna tää uus perhe onkin sitten ihan erilainen. Skeptisyys paistaa emosta läpi. Se siirtyi onneksi eilen illalla sängyn alta pentujen viereen laatikkoon. Yöllä se oli jonkin verran syöny, mutta laatikolla se ei ole käyny vuorokauteen. Ei ilmeisesti nyt vaan uskalla jättää niitä pentuja.

Vietin äsken vähän pidemmän tovin makuuhuoneessa ja yritin tehdä tuttavuutta. Kyseessä ei siis ole mikään villikissa, vaan hyvinkin ystävällinen neiti, joka on ollut sisäkissana, mutta liikkunut vapaana ulkonakin. Pienen alkusähinän jälkeen se antoi rapsutella itseään sinne pentulaatikkoon päin, ja kun tarjosin sille sinne ruokaa, niin söi kyllä suurella halulla. Yritin siinä muka ohimennen kaapata sen selän takaa yhden pennun punnittavaksi, mutta kun pentu inisi, niin äiti sähisi jälleen. Ja ihan oikeutetusti. Jääköön nyt ne punnitukset tältä päivältä :) 

Kameralle emo murisi. Enpä sitten jäänyt enempää filmaamaan... Kunpa se nyt vaan uskaltautuis laatikolle ja tajuais, että se huone on ihan kertakaikkiaan vaan heidän käytössään. (Nukuin tietysti taas sohvalla, etteivät häiriinny :D )

Tämmönen perheenlisäys siis meillä! :) Huvittaa, kun tämäkin oli tämmönen kilpparityttö. Jos tähän nyt eilisen äitienpäivän kunniaksi laitan kuvat kaikista pikkuperheistä, ketä mulla on sijaishoidossa ollut, niin ehkä huomaatte jotain samankaltaisuuksia näissä äideissä!

Saara ja lapset

Armi ja vastasyntyneet

Entinen villikko Tiina pentuineen, tässä juuri pelastettuina

Sijaiskodissa vilisee jälleen!

Äkkiäpä nämä talvikuukaudet vilahti ohi! Minä oon jälleen kotona, ja enpä kauaa ehtinyt täällä yksin tylsistymäänkään, kun jo uusia nelijalkaisia ssesyläisiä muutti kaveriksi. Blogi jatkaa siis nyt elämäänsä entiseen malliin :)

Ensimmäisenä taloon ehti muuttaa pieni kirjava kilpparityttö, joka sai nimen Iitu. Iitulla oli ennestään jo ihan koti olemassa, mutta siellä tilanne oli jokseenkin epämääräinen, ja tyttö siirtyikin sitten yhdistyksen huostaan. Ikää on  ilmeisesti nelisen vuotta, mutta jotenkin pienikokoista mallia on tämä tyttö. Se sopeutui uuteen paikkaan alta aikayksikön eikä missään vaiheessa ilmaissut olevansa mitenkään peloissaan tai vihoissaan. Ja olivatpa ne aiemmat elämänkokemukset Iitulla nyt sitten mitä tahansa, niin luottavainen se ainakin on ihmisten suhteen. Se on itse asiassa hyvinkin lemmekäs persoona, joskin ilmaisee sitä rakkauttaan välillä hellyyttävän kömpelösti. 

Noin tunti Iitun jälkeen saapui seuraava sijaiskotilainen, 3-vuotias puolipitkäkarvainen Elvis. Elviksen kumppani ja paras kaveri oli kuollut, ja omistaja oli huomannut, että yksinolo masentaa Elvistä. Niin Elvis siirtyi yhdistykselle, ensin kahden kollin kaveriksi, mutta kun siellä tätä kilttiä poikaa vietiin kuin pässiä narussa, niin päätettiin, että sille on ehkä parempi kokeilla elämää jossain toisessa sijaiskodissa. Elviksen sopeutuminen Iituun ja tähän uuteen taloon ei kuitenkaan mennyt aivan kivuttomasti. Poika oli selvästi peloissaan, huolimatta siitä, että Iitu kyllä yritti olla tosi ystävällinen ja vastaanottavainen, vaikka itsekin oli vasta muuttanut uuteen kotiin. Tätä jännittämistä ehti jatkua muutaman päivän, Elvis murisi kaiken päivää ja kaiken yötä ja piti komeaa häntäänsä piilossa mahaansa vasten. Mun suhteen se oli aivan luottavainen, mutta Iitun reipas elämänasenne vaan hirvitti poikaa. Ennen pitkää tämä kyräilevä tunnelma tarttui luonnollisesti Iituunkiin, ja ajattelin jo, että syntyyköhän koskaan sopua näiden välille.

Suhteen pelastajaksi löytyi lopulta hieman kiusallinenkin vaiva - Iitulle nimittäin tuli jo samalla viikolla kiima. Elvis oli kyllä jo valmiiksi leikattu, mutta Iitu ei, ja jotenkin tämä hurmaava nuorimies sai leikattunakin Iitun innostumaan. Valitettavasti tämä käänne tapahtui perjantai-iltana, että saatiin sitten koko viikonloppu kärsiä mouruamisesta. Elvis oli totaalisen hämmentynyt tästä julkeasta tyrkyttämisestä. Se katseli mua kysyvästi kun Iitu toi itseään tykö jopa ruoka-aikana. Järkytys oli niin suuri, että murinat unohtui onneksi Elvikseltäkin. 

Tiistaina päästiin Iitun kanssa lääkäriin leikattavaksi, ja samalla nukutuksella poistettiin suusta nippu huonokuntoisia hampaita. Iitu ei ole vieläkään paljastanut, että mitä sieltä vietiin, mutta kulmahampaat ainakin on vielä tallella ja syöminen sujuu mallikkaasti.

Sovun synnyttyä on ollut helppo havaita miten ihmisrakkaita, sosiaalisia ja reippaita nämä molemmat kissat ovat. Ne myös leikkivät kovasti keskenään, varsinkin Iitu on melkoinen energiapakkaus. Elvis taas on niin mukava ja kiltti poika, että ei ihme, että Iitukin ihastui. Ja turhaapa minä näitä täällä panttaan, kun ovat valmiita uusiin seikkailuihin: molemmat tulevat Ssesy:n kotia etsiviin heti ensi viikolla!